SLUSH, miesluola ja Elisa

Kävin toissapäivänä pikaisesti Pasilan kirjastossa palauttamassa laina dvd:n

(tää juttu lähtee heti sivu-urille, mutta käyttäkää kirjastoja ja unohtakaa se waretus!)

Pihalla ei voinut olla huomaamatta kuinka innovaatioyritysverkostosijoituseventtiä

oli markkinoitu kyseenalaisin keinoin: krossaamalla kirjaston edustan luvalla maalattu

 katutaideseinä tähden muotoon viritetyllä mainosnauhalla. 

Samaa nauhoitusta oli lähistöllä muuallakin. Kampanjan tarkoitus oli tietysti 

mainostaa vuoden 2015 SLUSH -tapahtumaa Messukeskuksessa.

Vaikka seinän maalaus olikin pilalla vain tilapäisesti, niin duunin maalanneen 

3feR:in puolesta otti hieman otsaan noin "röyhkeä" meno mainostuksessa. 

Vaikka ei nuo räkäiset kromitägitkään yhtää enempää miellytä piissin päällä. 

Toki se nauha olisi lähtenyt nykäisemällä pois, mutta silti. 

No, toisaalta nauhan tarkoitus oli tietenkin herättää huomiota,

ehkä vähän ärsyttääkin, silloinhan se jää mieleen. Näin maailma toimii ja 

samantyyppisiä niksejä meille Metropolian kulttuurituotannossakin opetetaan.

Viime vuoden Loskassa roolit oli tavallaan toisinpäin.

 

Nauhan väri oli silloin punaista ja spraymaali sisällä Messukeskuksessa.

Sain kutsun mennä toteuttamaan taustaseinää Elisa Oy:n osastolle, jonne 

heillä oli toiveena saada näkymä autotallin peräseinästä.

Ajatuksen ydin oli tietenkin se, kuinka monet yrittäjät ja innovaattorit aloittavat

toimintansa autotalliverstaissaan pienessä mittakaavassa ja kysynnän kasvaessa 

laajentavat asianmukaisempiin toimitiloihin.

Toteutin maalauksen vanereille Messukeskuksen alakäytävällä samaan aikaan

kun muut messurakennusfirmatkin kasasivat osastojaan.

Autotalli on startuppien alkuverstaiden lisäksi monesti muulloinkin 

jossain muussa käytössä, kuin auton säilytystä varten. Jo ennenkuin 

kukaan oli mistään "mancave-miesluolista" kuullutkaan, ovat miehet monesti 

kerääntyneet "naapurin Sepon tallille korjaamaan perämoottoria", 

eli juomaan olutta ja heittämään huulta. 

Illasta aamuyöhön saakka se virittely muistaakseni kesti, 

työpäivän verran tunteja hommaan hupeni.

Loppusijoituspaikka maalauksella oli sisääntuloaulan vierellä,

 jossa poikkesin seuraavana päivänä ottamassa kuvat valmiista osastosta. 

Meeting Point ja Elisan autotalli toimi hyvin samassa kuvassa.

Yläkuvan tynnyrit ja kuormalavat tuki hyvin diy-henkistä osastoa.

Seinän maalaamisen ohessa jeesasin myös tavallaan 

radiotoimittaja Maiju Pellikkaa, joka tarvitsi materiaalia opiskeluprojektiinsa.

Maiju ja kuvaaja poikkesivat jutustelemassa mm. mun motiiveista, haaveista 

ja toimintamalleista katutaiteen parissa.Videota en ole aiemmin jakanut, 

enkä muistaakseni kuviakaan, mutta näin vuoden viiveellä toimii ihan ok.

Hende Nieminen - Graffittitaiteilija (toteutus: Maiju Pellikka)

Purkutaloseikkailu ja taidevarkaus?

Luin juuri lehdestä, kuinka eri lajeilla harrastusmahdollisuudet Helsingissä

menee hieman epätasapainossa esim. tyttöenemmistöisen heppaharrastuksen
 ja poikavaltaisen jääkiekon suhteen. 

Graffititaiteen hallivuoroista ei yllättäen ollut puhetta lainkaan.
Näin marraskuulla lumisateita odotellessa olisi toki ihan kiva,
jos sisätiloissa sijaitseva luvallinen maalausseinä olisi olemassa.

Sitä odotellessa tyydyn vain "keepin' it real" purkutaloissa. 

Pitäjänmäessä oli vielä kesällä pystyssä muutama valkotiilinen teollisuusrakennus, 

joita olin vuosikaupalla tiiraillut "sillä silmällä". Tontilla sijaitsi aiemmin 

Vehon autokauppa, joka oli rakennettu jo 1950-luvulla. Tien toisella puolella 

olleessa Filmtown videovuokraamossa poikettiin usein viikonloppuisin hakemassa muovikassikaupalla irtokarkkeja ja leffoja.

Aution Vehon pihalle ilmestyi loppukesällä purkufirman kalustoa ja aloin 

seuraamaan tilannetta. Helsingin kaupungin päätöksistä ilmeni seuraavaa:

"Kohdealueelta tullaan purkamaan kaikki nykyiset neljä rakennusta. Alueelle rakennetaan neljäkerroksinen rakennus, joka täyttää koko alueen rakennuksen ympäri kulkevaa liikenneyhteyttä ja pysäköintipaikkoja lukuunottamatta."

Muutaman päivän päästä purku oli käynnissä kunnolla, 

joten lähdin käymään yökylässä.

Hyvinhän siellä näytti tilaa olevan seinillä, osittain parissakin tasossa.

Varsin houkuttelevia spotteja löytyi useita.

Kellarikerroksessa oli ollut pukuhuone ja sinivalkoisten lavuaarien rivistö 

oli taskulampun valossa varsin kuvauksellinen.

Pukuhuoneessa oli merkeistä päätellen käyty keskustelua ikuisuusaiheesta

"vessan valo, päällä vai pois". Vanhempien ikäluokkien keskuudessa 

sähkön käytön hinta puhuttaa yhä.

Ylimmässä kerroksessa oli pidetty jonkunlaista ullakkovarastoa. 

Vintillä oli pakko ihailla vanhanajan käsityönä pystytetyn talon

rakenteita; tiiliseinää, savupiipun tyveä ja paksuja puuparruja. 

Näitä ei enää tehdä.

Pölystä päätellen sylinterikansille ei hetkeen ole ollut kysyntää.

Alakerroksissa oli sijainnut kahvio.

Ajatus automyyjien ja korjaamoreiskojen kahvittelusta antoi kivan lisän inspiraatiooni.

Olin ottanut työvälineet mukaan, joilla oli tarkoitus synnyttää seinälle HULK,

jonka olin aikonut laittaa repimään taloa hajalle. 

Kahviosta kertova ikkunateippi vähän muokkasi ideaa.

Hulk sai voimansa radioaktiivisen gammasäteilyn seurauksena, 

kaunis tiilirakennus puolestaan purettiin päätöksen mukaan 

maaperän pilanneiden imeytyneiden öljyhiilivetyjen takia.

Jonkunlaista veljellistä kohtaloa näillä mielestäni oli.

Tarkoitus oli yllättää videovuokraamon asiakkaat purkutalosta paljastuvalla

 supersankarilla, jos purkaminen edistyisi toivomassani järjestyksessä ja 

etuseinä kaatuisi pois tieltä.

Alueellahan kiersi myös vartijoita, joten kovin suurta valospektaakkelia 

en halunnut järjestää. Otsalamppu maassa puolella teholla hoiti 

lähes riittävän valaistuksen.

Jonkun aikaa siinä suihkuteltuani sain Hulkin kesytettyä, sen sijaan 

että kaveri olisi tuhonnut rakennusta, hän kiittikin kohteliaasti 

kahviontätejä appelsiini-pillimehusta ja kirsikkamuffinsista.

Foto jäi vähän huonolaatuiseksi salamaheijastusten takia, mutta kunhan 

viikonloppu koittaisi, tulisin ottamaan päiväkuvat.

Purkumiesten vapaapäivänä vierailin uudestaan.
Ikävä kyllä jouduin passaamaan kaikki ohjeistukset, joita vierailijoille oli annettu.
Isäntää en nyt alkanut kyselemään, nehän oli vapailla.

Päivänvalossa rakennus oli varsin komea näky,

harmi että lähtö oli jo alkanut.

Kulkiessani päätyovesta sisälle, aloin kaivaa kameraa taskusta 

jotta saisin Hulkista hyvän päiväpotretin.

Mutta sitten...

Mitä Ihmettä?! Supersankarimme oli revitty seinältä.

Pimeässä en ollut huomannut tutkia tarkemmin seinämateriaalia ja olin maalannut

 jonkunlaiseen levyyn. Levyt oli sitten häipyneet seinästä, eikä niitä näkynyt missään.

Tutkin purkujätelavat pintapuolisesti, mutta ainakaan siellä niitä ei näkynyt.

Joko Hulkin levyt oli lavalla muun jätteen alla, tai sitten kävi Niemiselle 

"köyhän miehen banksyt".Eli että purkujampat oli ottaneet 

Hulk-levyt talteen uudelleensijoitettavaksi jonnekin muualle. 

Mistä näistä tietää nykyään...

Kaivurin kauhatkin tuntuivat nauravan mulle häpeilemättä.

No, ihan sama. Homma jatkuu.

Päärakennuksen vieressä oli pienempi talo, jota purettiin samaan aikaan.

Leka oli heilunut sisuksissa ihan reippaasti, silti yllättävän vähän muita spreijauksia 

taloista löytyi, jotain pientä sieltä täältä.

Pihalla olevaan konttiin joku oli suihkinut kuitenkin VOLVO.

Tuskin kyseessä oli kuitenkaan legendaarinen Volvo Markkanen

vaikka mies nykyisin taas Helsingissä asuukin.

Ehkä kyseessä on uusi trendi kyhääjäjunnujen keskuudessa, 

jos streetnamet poimitaan automerkeistä. Sitä teoriaa tuki myös löytö 

purkutalosta, oliko kyseessä jonkun Skoda-peinttarin sketsi?

Kolmas brändi löytyi myös, tai oikeammin brändin innoittaja.

Hallinosturin yläpalkissa oli tyylikkään ajattomat emalikyltit, joista 

vasemmanpuoleisen olisin mielelläni ruuvannut mukaani, ellei se olisi ollut 

liian korkealla. Jos kyltistä olisi askarrellut itselleen vyönsoljen, niin siinä kyllä 

http://www.konehelsinki.fi kalpenisi 100-0.

Palattuani päätaloon, toisesta kerroksesta löytyi jotain, mitä en ollut aiemmin nähnyt.

Liidulla lattiaan oli kirjoitettu viesti:

Mulleko se oli suunnattu? Viittasiko töhrijä muffinsiin ja pillimehuun?

 Nam nam itellesi vaan. Marco Bjurströmkö sen oli pöllinyt?

No aivan sama edelleen.

Päivänvalossa huomasi myös näyttäviä yksityiskohtia rakenteissa,

entistä enemmän harmitti että rakennus puretaan.

Suuntasin vintille. Hulkin jälkkärinä sinne oli myös jäänyt jotain...

Valoisassa se peltikatto-punatiili-verkkovarasto ei näyttänyt 

niin pahaenteiseltä kuin pimeässä.

Kuulin katonrajasta ääniä, pään yläpuolella joku tarkkaili toimintaani.

Takaseinälle olin suhaissut pikkukivan koristeen, 

mutta en muistanut kohdanneeni kuollutta pulua. 

Oliko spraymaalini ponnekaasut tiputtaneet sen orrelta?

Ei kai sentään. Tipu oli vaan röökannut liikaa.

Tää oli nähty. 

Suuntasin kotiin, mutta Hulkin kohtalo otti yhä pannuun.

 Se piti kostaa.

Alkuviikosta oli taas kalenterissa tilaa ja palasin tontille. Sillä välin hommat 

oli edennyt ja vanha ystäväni Asbesti kunnioitti jälleen läsnäolollaan

Kun levyt oli poistettu, jalkalistan korkeudelle oli jäänyt kuitenkin 

pienet rippeet käsivarsista ja rintakehästä, joiden pohjalta päättelin suunnilleen 

minkä kokoinen Hulkki oli ollut.

Musta-harmaa varjo siihen tuli kaverista muistuttamaan.

Kuka saikaan viimeisen sanan?

Kun kerran olin palannut, niin oli toki muutakin mielessä kuin harmaa varjo.

Se vinttinurkan savupiippu oli tuonut mieleen yhden Maailman parhaista...

Katto-Kassisen!

Maailman paras lastenkirjailija Astrid Lindgren keksi Kassisen hahmon 

-50-luvulla, eli samoihin aikoihin kuin tämä talo rakennettiin. 

Sitten samana vuonna kun itse synnyin, 1974 Kassisesta ja pikkuveljestä

 filmattiin elokuva "Världens bästa Karlsson". Lapsena inhosin Kassista, 

koska se oli ylimielinen ja ilkeä Pikkuveljeä kohtaan.

Vähän vanhempana käsitin, että se huono käytös oli vain tapa kerätä huomiota 

ja oikeastaan Kassinen onkin hauska tyyppi. Tunnuslauseena hahmolla on

"Hauskaa pitää olla, muuten minä en ala mitään".

Sen allekirjoitan täysin.

Oman poikani ollessa 1-vuotias, aiheesta tehtiin animaatio, jota poitsun kanssa 

katsoimme usein ja kirjaversioitakin on luettu iltasatuina monta tuntia. 

Päätin versioida Kassisen savupiipun nurkkaan.

Siellä se veijari tähyilee ikkunasta, näkyykö vartijoita kierroksella.

Nyt kun oli tullut suihkittua jo monta pintaa lapsenmielisessä hengessä,

peinttasin vielä hissin konehuoneen tukimuuriin pikku piissin, ettei 

liikaa sarjakuvaksi menisi.

Pölyä leijaili "yllättäen" siihen tahtiin möyryämisestäni johtuen, 

että taas olisi tultava ottamaan päiväkuvat heti kun mahdollista.

Purkureiskat puski pitkää päivää, mutta jossain vaiheessa sain pääsin 

melko hyvin alkuillasta valoisan aikaan fotaamaan.

Seinäpinta oli huvennut huomattavasti, mutta

Puiostolan Urheilijoiden viiri lepatti edelleen ikkunalaudalla.

Pikkutaloa oli joku käynyt vähän remppaamassa, ei se värin ole.

Suurempi rakennus oli joka puolelta jo niin reippaasti ilmastoitu, 

että pölykin lienee jo hälvennyt riittävästi.

Edellisen vierailun jälkeen myös muut seinäpinnat oli alkaneet kukoistaa

ja jotain kivaa näytti kurkkivan seinärakenteen takaa.

Myös ne doubledeckerit oli korkattu korjaamon puolella.

Toki olisin voinut zoomata tarkemmaksikin, 

mutta repaleinen ympäristö antaa hyvän kontrastin piisseille.

Varjo tuuletteli revityn kahvilan seinällä yhä.

Vintillä tuuli puhalsi vapaasti, katosta oli enää luuranko jäljellä.

Piipun juuressa Kassinen tähysteli edelleen.

Ehkä se tiesi että lähtö tulisi hetkenä minä hyvänsä.

Kiitos Kassinen avusta, katsotaan jos vaikka törmätään myöhemmin taas jossain.

Sori vaan lettereiden epäskarppiudesta, ergonomia oli skidisti haastava.

Sinne meni. Kivaa oli.

Loppuun pätkä sitä lapsuutta. 

Trikkikuvaus ei oikein pärjää tämän päivän leffaefekteille, 

mutta jos ei anna sen vaivata, niin pätkä toimii yhä.

https://www.youtube.com/watch?v=yzOmogFOK8c