tiistai 8. syyskuuta 2015

Suomalaistunut Sushi Samurai

Tässä touhuilussa tulee reagoitua maalauksilla ajoittain moniin asioihin,
mutta aina niitä juttuja en tänne päivittele ja tarinoita jää makaamaan
"pöytälaatikkoon". Otetaan sieltä kuitenkin viime vuoden lopulta eräs keikka,
joka omalla tavallaan on nyt ajankohtainen.

Maahanmuuttoasioiden ollessa tapetilla turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyessä
some pullistelee puolesta/vastaan kannanottoja. Paljon reaktioita on aiheuttanut
myös Pääministeri Sipilän päätös majoittaa kotiinsa turvapaikanhakijoita,
joka on mielestäni hieno ele politiikan huipulta.

Viime syksynä olin itse mukana majoittamassa erästä Itä-Aasiasta saapuvaa
 herrasmiestä uuteen kotiin, mutta aivan eri tavalla.
Sain yhteydenoton eräältä perheeltä, joka kaipasi kotinsa seinäpinnalle piristystä.
Sovimme tapaamisen, jotta näkisin asunnon ja tutustuisin asukkaisiin.
Vierailun pohjalta suunnittelin luonnoksen jonka lähetin perheelle hyväksyttäväksi.
Keittiön seinän ottaisi haltuun Sushi Samurai, suoraan Haborosta...
tai ainakin Haagasta.


Perhe oli asunut aiemmin Japanissa ja asunnossa oli runsaasti mielenkiintoisia
matkamuistoja Aasiasta, jonka lisäksi muukin sisustus oli hyvin inspiroivaa.

 

Puusta veistetty vanhempi pariskunta sai väkisinkin hymyilemään.


Taitavasti toteutettujen sivellintöiden yllä niitä vartioi keraaminen hahmo.


Monipuolisin tekniikoin toteutetuissa tauluissa oli
hyvin vahva värimaailma ja paljon yksityiskohtia.



Lähtökohtaisesti pelottava Samurai on varsin sympaattinen hahmo terävistä
miekoista huolimatta, jos se on kämmenen kokoinen ja pehmeää kangasta.


Kirkas punainen ja hempeä limenvihreä tasapainottavat hyvin toisiaan.


Takan yläpuolella on aavistus perinteistä miehisyyttä,
peuran päiden muodossa, mutta kuitenkin leikkisästi.
Mustavalkeat valokuvat maustavat kokonaisuuden maukkaasti.


Ruokailuhuoneen seinällä oli ilmeisesti hernerokkapäivä menossa.


Ehkä hernari ei maistunut viereisen seinän typykälle, kehonkielestä päätellen,
tai kenties kyse oli liiallisesta grillaamisesta ilman aurinkovoidetta.


Oma soppani oli kuitenkin saapumassa keittiöön. 
Monesti kuulee sanottavan, että nykytaiteilijat jäävät helposti
vanhojen legendojen varjoon, kuten PicassoGallen-Kallela tai Warhol.
Tällä kertaa viimeksi mainittu kuitenkin valaisi työmaatani kirkkaasti.


 Tai jos ei Campbell's -lamppu antaisi tarpeeksi valoa,
niin ainakin kattoon asennettu spottivalorivistö sen tekisi.


Kiinnostavuutta seinän suhteen lisäsi se, että ruokailuhuoneesta 
katsottaessa maalaus olisi ikäänkuin oviaukon muodostamissa raameissa.


Hain taustamateriaalia googlaamalla samuraikuvia, joiden pohjalta
keittiösoturin rakentaisin. Melkoisen vaikuttavia hahmoja tulikin vastaan:




Suunnitelmat oli selkeät, vain toteutus puuttui.
Sovittuna päivänä asukkaat lähtivät evakkoon ja seinämaalari tuli taloon.
Sitten vaan teltta pystyyn ja maalia seinään.


Luonnostelun hoidin kuitenkin ensin klassisesti lyijykynällä.


Välillä täytyy myös huolehtia verensokerista, eli tilasin pizzan ja limpparia, 
siinä vaiheessa seinä oli jo melko hyvällä mallilla.


Lopussa kiitos seisoo ja Nieminen kumartaa.
Tilaajan toivomuksesta seinälle saapui aavistuksen luonnoksen
 tuimaa lihakirveen heiluttajaa kiltti-ilmeisempi keittiömestari.


Ruokailuhuoneesta katsoen Sushi Samurai sijoittui aika mukavasti.


Mietin pitkään jalkaterien toteutusta, jatkaisinko ne jalkalistan yli vai 
jättäisinkö taakse, vai muuttaisinko jalkojen asentoa?
Ratkaisin asian jättämällä keittiömestarin valmistautumaan "kynnyksen ylitykseen",
tullessaan kirsikkapuiden ääreltä keittiöön.


Tilaaja oli toteutukseen ilahduttavan tyytyväinen,
tästä lähtien ensimmäisenä heränneelläkin olisi aamupalaseuraa.
Sain myös yllättävän kutsun, perheellä on ollut tapana juhlistaa lähestyvää joulua
ystäviensä kanssa vähän ennen joulua ja tällä kertaa juhlan osana tulisi 
olemaan seinämaalauksen paljastus. Siis ihan kuin sarjakuvissa...

Eipä siinä, muutama viikko myöhemmin palasin oman perheeni kanssa paikalle
ja glögimuki kourassa verho vedettiin pois Sushi Samurain edestä.


Yksi asia jäi hitusen harmittamaan, kuvakulma nimittäin.
Meikäläisen vempaimilla en huoneen rakenteen takia koko kuvaa saanut raavittua
suoraan edestä,  ehkä kalansilmälinssi olisi auttanut, varsinkin kun se fisukin 
oli jo valmiiksi tarjoilulautasella.


Illan edetessä Samurai toimi keittiön puolella seuramiehenä, 
kun isäntäväki tarjoili jouluherkkuja ja munatotia.


Loppumusaa etsiessä ei löytynyt kunnollista samurai-räppiä, joten 
otetaan kotimaista ninjailua sen sijaan. Aika hauska video, etenkin kun näyttää 
olevan kuvattu graffitien täyttämällä vanhalla tikkutehtaalla Tampereella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti