Taisi olla alkukesää tai kevättä, kun Janne Siltanen
soitti ja kysyiolisinko kiinnostunut osallistumaan tämän vuoden
Art goes Kapakka -kaupunkifestivaalin Tsiigaa-kuvataidepuolelle.
Kyllähän se kieltämättä kiinnosti. Tapahtuma on ehtinyt kunnioitettavaan
21 vuoden ikään, joka hektisessä klikkaus-liketys-maailmassa on iäisyys.
AGK-festivaalin historia on tarkemmankin tutustumisen arvoinen,
mutten tilansäästösyistä avaa sitä enempää, tsekkaa itse.
Janne oli reagoinut reippaasti saatuaan kuraattoripestin:
”Heti kutsun saatuani hommaan ajattelin et nyt laitetaan graffitia kapakkaan. Katutaiteen nyt ollessa kovassa nosteessa maailmalla ja huomattavissa määrin myös jopa Suomessa, on ehkä aika katsoa miten meidät otetaan vastaan isomman yleisön taholta. Tähän on valittu mukaan iso nippu tekijöitä, jotka on jollain tapaa elämänsä aikana ollut mukana katutaiteen tekemisessä. Teema jätettiin tietoisesti auki jotta saataisiin mahdollisimman laaja otanta siitä mitä tämän alan taiteilijoiden työhuoneilla tapahtuu.”
Artisteja tulisi mukaan melko nippu, lähes 30 taiteilijaa.
Janne tarjosi taiteeni sijoituskohteeksi Teurastamoa, jonka alueelle tulisi
muitakin taiteilijoita. Kyllähän se passasi hyvin. Tontilla on tullut touhuttua
myös muutaman kerran aikaisemmin ja aina on ollut hyvä meininki.
Teosten toteutukseen oli tiedossa ripustuspintaa alueen ravintoloiden sisältä
tai vaihtoehtoisesti maalattavaa pintaa pihalta.
Päätin valita jälkimmäisen, koska olen itsekin jo valmiiksi pihalla.
Kävin kesäkuussa katselemassa uusin silmin sisäpihan ympäristöä ja pari ideaa
pukkasikin pääkoppaan. Tarjolla maalattavaksi oli seinäpintojen lisäksi myös
pari vanerirakenteista valkoista penkkiä.
Toisessa niistä oli yläpinta auki ja sitä käytetään kukkapenkkinä.
Se sai mielikuvituksen liikkeelle, kun mietin että penkillä maatessa näkymä
ylöspäin on kuin makaisi mullan alta haudassa.
Kun miettii nykykulttuuria, on usein toivottavaa saada yleisö
osallistumaan muutenkin kuin katsomalla. Päätin maalata penkistä ruumisarkun
poikkileikkauksen, jossa ohiukulkijat voisivat kuvauttaa itsensä
hieman normaalista poiketen. Muttei kuitenkaan liian pelottavalla tavalla,
pintamateriaaliksi ajattelin punaista samettia ja kultaisia nauhoja,
klassiseen sohvatyyliin. Hauska mallikuvakin löytyi interwebsistä...
sohva joka on rakennettu ruumisarkun innoittamana:
Toinen inspiroiva juttu oli Teurastamon torni.
Graffitikulttuurissahan on tietynlaista samaa valloitushenkeä kuin vaikkapa
vuorikiipeilijöiden keskuudessa. Kuka valloittaa minkäkin rooftopin ensimmäisenä
ja mitä korkeammalle maalauksen toteuttaa, sitä useampi sen näkee,
jos tajuaa katsoa.
Tornin kyljessä näkyvä parveke toi mieleen parikin lapsellista juttua:
Tähkäpää-satu kertoo noidan torniin vangitsemasta tytöstä, jonka luo pääsee
vain tytön pitkiä palmikoituja hiuksia pitkin. Mieleen juolahti myös legendaarinen
Donkey Kong-elektroniikkapeli , jossa raivostunut gorilla on vanginnut tytön
rakennustelineiden huipulle ja heittelee tynnyreillä tytön
pelastamista yrittävää Mariota.
Jollain tavalla ajattelin yhdistää nämä mielleyhtymät,
mutten ollut ihan varma mitä parvekkeelle lopulta tekisin.
Apua inspiraatioon tulikin varsin yllättävältä taholta: Perussuomalaisilta.
Kansanedustaja Olli Immonen oli ilmeisesti tunteikkaalla päällä ja päivitti
24. heinäkuuta Facebookiin sekä omalleen, että johtamansa
Suomen Sisu ry:n sivuille englannin kielellä vastenmielisen unelmansa,
taistelusta monikulttuurisuutta vastaan.
Voi voi.
Eikä siinä kaikki, alle viikon sisällä tapahtui lisää, kun
ja uusnatsit pahoinpitelivät porukalla kolme ihmistä.
Mikä inhottavinta, kansanedustaja Immonen on varsin
hyvää pataa natsi-patrioottien kanssa. Kesäkuussa poika edusti reteästi
rinta rinnan uusnatsien kanssa Porvoossa Eugen Schaumanin
haudalla muistotilaisuudessa.
 |
| http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/wp-content/uploads/sites/32/2015/08/11041710_1177167838976184_8075561741726221597_n.jpg |
Tiedä sitten kuinka kovaksi kolliksi Olli itsensä mieltää,
mutta tulee hieman mieleen kolmas lapsellisuus, nimittäin Monsterit Oy:n
Tarmo Karvanen. Tare on sinertäväturkkinen hirviö, mutta loppujen lopuksi melko
lupsakka veijari, eikä oikeasti kovin pelottava. Lisäksi hänen edustamansa firman
tunnusvärit ovat sininen ja valkoinen.
Monstereiden päällikkö Henry J. Waternoose lll
tuo myös jotain mieleen, mutta ei mennä siihen sen enempää.
Kun tähän ajatusten sekamelskaan lisätään klassinen leikkikalu,
narusta vedeltävä sätkynukke, oli idearunko kokonaan valmis.
Aloitin arkulla.
Musta lateksi pohjalle ja siitä kerroksittain askel kerrallaan.
Ensimmäisen päivän edetessä alkoi näyttää jo hieman erilaiselta.
Kuvan taka-alalla myös Hans-Peter Schütt viimeistelee omaa seinäänsä
saman hiekkalaatikon toisella reunalla.
Koska arkku sijaitsisi maan alla, oli tarkoitus kuvata poikkileikkauksella
hiekansekaista multaa, jossa kivenmurikoita seassa. Mietin myös olisiko pitänyt maalata muutama sääriluu sinne mullan sekaan, mutta en lähtenyt kuitenkaan niin brutaalille linjalle tällä kertaa.
Kivien luominen sujui paperi- ja maalarinteippisapluunoiden kanssa,
käyttäen apuna normaalien spraymaalien lisäksi graniitti-efektimaaleja.
Viimeistellyn silauksen kiviin antoi pieni märkänä muotoilu ja pihan hiekkakentältä
poimittu hieno santa, kämmeneltä puhallettuna.
Parin päivän aherruksen jälkeen penkki oli viimeistelyjä vailla.
Kasvien juurakot olin saanut myös tehtyä.
 |
| foto: Lari Järnefelt |
Monet ohikulkijat antoivat palautetta:
"Hieno sohva!" Joo kiitos vaan, joillekin kommentoijista kerroin että sohvan sijasta
siitä tulee ruumisarkku, mutta kaikille en asiaa alkanut avaamaan.
 |
| foto: Lari Järnefelt |
Kun ristit ja arkun koristetupsutkin oli saatu paikalleen, sen pystyy kyllä tajuamaan.
Vastarintanatsien tunnuksen esiintuomisen muotoa pohdin työn aikana myös
melko pitkään. En halunnut liian selkeästi asiaa alleviivata,
mutta siten kuitenkin että se olisi hoksattavissa.
Päädyin viestimään värimaailman keinoin ja versioimaan etäisesti nuolikuviota.
Lisäsin vielä mukaan kukkapenkkiin pihan nurkasta löytyneen pyöreän betonilaatan,
jonka maalasin harmaalla ja tussasin teoksen nimen näkyviin.
"Humanity 6 ft. under".
Taustapuolelle tuli logotunnus ja signeeraus.
Lopuksihan arkku oli tietenkin koemaattava.
Toista duunia olin vähän luonnostellutkin,
asiaankuuluvilla oheistarpeilla varustautuneena.
Sattumalta pihalla poikkesi myös pitkäaikainen yhteistyökumppani
Felt Fotografin Lari Järnefelt. Sillä veijarilla on aina kamera mukana,
joten sain kiltisti pyytämällä pari ammattimaista fotoakin työvaiheista.
Parvekkeelle tulisi siis saapumaan gorilla nimeltä Finn Kong.
Sitä varten oli hankittava rakennustarvikkeita ja työvälineitä.
 |
| foto: Lari Järnefelt |
Kuviosahan sain kuraattori Siltaselta lainaksi ja vanereiden kuskaamisessa auttoi
Häiriköt- päämajan Jari Tamminen, pihistäen käyttöömme työnantajansa
Voima-lehden kuljetuskaluston.
Päätä irtileikatessa luotin kuviosahan ohella
jälleen ensisijaisesti lyijykynään ja spraymaaliin.
Hellesäässä huhkiessa silmiä kirvelevä hien ja puupölyn yhdistelmä sai todellakin
tuntemaan itsensä graffitityöläiseksi, eikä niinkään taiteilijaksi.
Mutta lapsi on terve kun leikkii.
Suurimmat linjat oli saavutettu.
Mutta turkin piti tietysti olla pörheä, eli hapsutus vielä.
Ja maalaus. Aamuyön puolella piha oli muuten jo pimeä
mutta yksi valopää siellä vielä päivysti.
Eli minä.
Lopulta oli lähdettävä nukkumaan, sillä tärkein värisävy loppui kesken.
Torstaina onneksi sain ensiapua MakeYourMarkista, eli
purkillisen persuturkin maalaamiseen tarvittavaa Azul Perseo-väriä.
Sitten oli aika kiivetä torniin, ihan muutaman kerran.
Päättömän vanerigorillan ja muiden ruumiinosien roudaaminen
katolle tulisi olemaan hankalaa, onneksi sain avuksi Tsiigaa-puolen
tuottaja Sonja Linkonevan. Unohdin kysyä tekeekö korkeat paikat pahaa,
mutta välikatolla kiipeillessä se tuli mieleen.
Ei kuulemma tehnyt, päinvastoin.
Katolla oli aikaa myös vähän leikkiä, vaikka aikataulu jo painoikin päälle.
Harmi että olin pukeutunut FPS-aiheiseen paitaan, sillä tässä tapauksessa
Secundas olisi ollut parempi, sillä Ollihan on vanha kolmenpallonpoliisi.
 |
| Foto: Sonja Linkoneva |
No, ei muuta kuin naru kaulaan ja katolle.
 |
| Foto: Sonja Linkoneva |
Gorilla ei ollut ylivoimaisen painava muilutettava,
mutta hankalahko ja puuskittainen tuuli haastoi ihan sopivasti.
Sonja laittoi alhaalta kropan palasia tulemaan ja itse hilasin niitä
määränpäähän parvekkeelle.
 |
| foto: Sonja Linkoneva |
Viimeiset 1,5 tuntia olikin sitten ruuvausta, vasarointia, sahausta ja poraamista...
Siellä tornin parvekkeella.
Nyt Finn Kong ohjeistaa parvekkeelta alamaisiaan.
Alkuperäinen ajatus oli, että tekisin käsistä oikeasti liikkuvat, joita voisi
narusta vetämällä yleisö heiluttaa, mutta lopulta päätin ruuvata ne kiinteiksi,
jotta teos olisi tukevammin paikoillaan sään armoilla.
Ja eihän sinne katolle olisi yleisön turvallista kiipeillä narusta kiskomaan.
Laitoin jalat nilkoista kiinni parvekekaiteisiin reippaasti kettingillä,
kyllähän se gorilla kuitenkin on villieläin, vaikka söpöltä
kieltämättä näyttääkin.
Mietin jopa olisiko pitänyt laittaa Ollille kravatti, mutta jätin pois kuitenkin.
Kuten kaikki merkittävät suurmiehet, myös tämä
alfauros heristää etusormea oikea käsi kohollaan.
Idea sormenheristelyyn tuli melko kusisessa ympäristössä,
perskärpästen valloittamassa bajamajassa. Ja sattumalta sopivasti jälleen
pöntön kansi ja hylätty mainoshanska muodostavat saman värimaailman
kuin ruumisarkun värimalli, SVL:n vihreä-musta-valkoinen.
Loppuun tietysti nazimuzaa,
eli räppäävä Hitler Mel Brooksin esittämänä vuodelta 1983.
Kiitos AGK 1994-2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti