sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Greenpeace myötätuulessa SuomiAreenalla

Sinisilmäisellä taivaanrannanmaalarilla on ollut sen verran reippaasti 
"vähän kaikenlaista" projektia, ettei ole oikein blogaamaan kerennyt. 
Tietysti on hyvä tehdä niitä juttuja nyt, joista sitten voi talven aikana tarinoida.
Toissapäivänä alkoi vaimon loma ja siksi seuraavat pari viikkoa meidän perhe on
puhelimet kiinni lomamatkalla jossain päin Suomea. 
Sitä ennen kuitenkin vielä yksi lyhyt blogaus ajankohtaisesta aiheesta.

Viime aikoina uutisvirrassa on ollut päivittäin puhetta ydinvoimasta,
 Rosatomista ja Fennovoimasta. En ala tässä nyt asiasta sen enempää
hämmentämään, mutta suosittelen kurkkaamaan 5 karua faktaa Rosatomista.
Arvostan kovasti heitä, jotka siinä sopassa uivat minunkin puolestani, 
ja nimenomaan vastavirtaan. 

Greenpeace pitää hyvällä tavalla asiaa esillä ja käy keskustelua ajoittain 
vähän muutenkin kuin vain sanan ja kynän voimin. Siksi olikin kiva kuulla,
että he kysyivät yhteistyöhön energiaremonttiin liittyen. Greenpeace matkasi 
SuomiAreenalle Poriin ja halusi mukaansa reikäpääseinän aiheeseen liittyen.
Aihetoiveena oli uusiutuvan energian mahdollisuudet ja pari inspiraatiokuvaa:


https://en.wikipedia.org/wiki/We_Can_Do_It!
Oli myös mahdollisuus liittää mukaan jotain eläin aiheista, joten 
jatkoin viime talven teemaani Ympäristöön ja jääkarhuihin liittyen ja 
kaivoin jääkarhun pennusta mallin mukaan inpiraatiokuviin.

http://www.telvis.fi/ohjelmavinkit/_a147168/jaakarhupentu+knut+ystavineen/
Kuten tiedossa on, säät ei ole ihan maalariystävällisiä olleet 
tänä kesänä, mutta onneksi Supafly pystyi auttamaan
siinä suhteessa ja sain toteutettua maalauksen nuorisokeskus Hapessa..


Luonnostelin typykän ja jääkarhun nostamaan tuulimyllyä auringon 
mollottaessa taivaalla. Muuta maisemaa tulisi olemaan sinitaivas 
ja sammaloitunut kallio.Lopulta työ oli viittä vaille valmis. 
Vielä kasvoille aukot ja sitten vaan hommiin.


Viikon aikana Porissa tapahtui paljon hyvää,
 Greenpeace Areenalla sivustolta näet lisää infoa tapahtuneesta.
Ja ständillä oli toki havaittavissa myös voimakasta myötätuulta
hyvän asian puolesta. Itse en tänä vuonna Poriin paikalle päässyt, mutta 
ehkä taas ensi vuonna.

Foto: Laura Rämö
Valokuvien lisäksi paikalle jäi muunlaistakin viestiä, pesugraffitin muodossa:


Mutta nyt alkaa meikäläisen osalta tosiaan se lyhyt mutta tehokas kesäloma. 
Otan katuliidut messiin, pari maalipurkkia reppuun,
 laitan automatkalle hyväntuulista musaa Tuulimyllyjen kunniaksi,
sekä ehkä jopa myllyverkkarit jalkaan.
Palataan elokuussa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti