perjantai 23. tammikuuta 2015

Pilakuvakilpailu joka "katosi"


Viime viikolla sain tekstiviestin kesken oppitunnin eräältä kulttuuripiireissä
ahkeroivalta ystävältäni. Tekstarissa oli linkki Hesarin NYT- liitteen uutiseen,
jossa kerrottiin Perussuomalaisten Nuorten järjestävän pilakuvakilpailun.
Kilpailut kiinnostaa aina, niin myös pilakuvat ja piirtäminen, joten tutustuin asiaan.

Ensireaktio uutisen luettuani oli tyyliin "halolla päähän". Kotimaisella koivuhalolla.
Persunuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen oli julkistanut pilapiirroskilpailun,
aiheena ei enempää eikä vähempää kuin "Islam".

Lisäinfoa aiheesta tuli jo samana päivänä, kun  Tynkkynen oli
Radio Helsingin haastateltavana Päiväkämmit-ohjelmassa.
Ihan sympaattisen oloinen nuorimies valotti idean taustaa ja hänen mielestään
kilpailu oli hyvä tapa reagoida vain hetkeä aiemmin järkyttäneeseen ylilyöntiin
Charlie Hebdo- satiirilehden toimituksessa Ranskassa.

Tekstarin lähettäjä kertoi, että suunnitteli toisen kulttuurivaikuttajan kanssa
osallistuvansa kilpailuun, kuitenkin kääntäen kilpailu lanseeraajiaan vastaan.
Olin samaa mieltä ja päätin myös ottaa osaa kisaan.
Katsoin tarkemmin kilpailun säännöt Perussuomalaisten Nuorten sivustolta
ja aloin miettiä sopivaa näkökulmaa. Pari päivää myöhemmin tartuin toimeen.
Mallikuvia netistä etsiessäni halusin vielä kerrata säännöt ja palasin saitille.


Mitä ihmettä, minne  infosivu oli kadonnut!?
Kysyin asiaa aihepiiriä seuranneelta Voiman toimittaja Tammiselta.
Eihän tätä peliä näin pelata, hämmästelin. Hänkin kummasteli asiaa
 ja lupasi ottaa selvää. Tammiselle oli vastattu, että joku bugi siellä vain herjaa.
No niin varmaan. Jatkoin silti piirtämistä.

Eilen kisa sitten ilmoitettiin virallisella tiedotteella peruutetuksi.
Yhden lauseen sisältävä tiedote kuului kokonaisuudessaan näin:
Perussuomalaisten Nuorten tammikuussa 
käynnistämä pilapiirroskilpailu on peruutettu.
HS Nyt haastattelussa selvisi lisää: "En kommentoi" sanoi Tynkkynen.

Päivitin facebookkiin linkin uutisesta kommentoiden:
"Menikö pupu pöksyyn vai kuinkas tässä näin kävi? Täähän ei jää tähän",
koska olin jo saanut oman duunin luonnokset valmiiksi.
 Eipä aikaakaan kun joku kaverinkaveri jo veti herneet töpseliin.
"Piirräppäs Hende joskus se muhamedi kun oot niin rohkea jätkä"
Vastasin: "No kuule xxxxxx, mä piirrän pilakuvia, en pilkkakuvia. Siinä on aika iso ero."
Palupostina tuli: "Hahah vittu mikä paskahousu".
Aika omaperäistä.

Kyllä nopeasti yhden muhamedin piirtäisi, mutta miksi?
Näitä huutelijoita olen nähnyt matkan varrella rutkasti. Myös itseäni on pilkattu
 milloin miksikin, mutta en jaksa välittää. Koetan arvostaa
kanssaihmisiä ihmisinä, syntyperästä, ihonväristä tai ajatusmaailmasta huolimatta.
 Ei kaikki islamistit tapa ihmisiä eikä kaikki persut ole
räyhääviä puupäitä. Netti on täynnä näitä paskahousuttelijoita ja vitunhomottelijoita,
en viitsi provosoitua huutelemaan yrittääkseni loukata.

 Homma-foorumilta löytyi vähän enemmän spekulointia kisan tiimoilta
tästä viestiketjusta. Väkevää arvailua.
Koulupäivän jälkeen tartuin tussiin ja piirsin työni puhtaaksi.


Aiheeksi Persut nimesivät islamin.
Eli mielestäni koettivat ratsastaa Ranskan tragedialla
kohti kevään vaaleja. Sanotaan, että vahinko ei tule kello kaulassa, eikä tempausta
vahingoksi voikaan kutsua. Ajattelemattomuudeksi ja pelisilmän puutteeksi kylläkin.

Voiman artikkeli pilakuvakisasta käy jälkipyykkiä sotkusta tyylikkään asiallisesti ja
 näyttää myös muutaman kisaan lähetetyn rankempaa huumoria sisältävän kuvan.
Niitä löytyy lisääkin PunkInFinland foorumilta, joka kerkesi omimaan
kilpailun samansuuruisella 200 € rahapalkinnolla kuin alkuperäinenkin,
 mutta täysin päälaelleen käännettynä. 

Lopuksi taas teemaan sopivaa musaa.
 Varmasti persujenkin arvot täyttävä lastenlauluvideo

Toivotan Sebastianille reipasta jatkoa valitsemallaan varmasti haastavalla tiellä, 
mutta kannattaa varoa ettei kaadu keppihevosella, kuten videon pikkupojalle käy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti