torstai 30. lokakuuta 2014

Kirjamessut 2014: KirjaKallion graffitiseinä

Tuttu blogausaihe aiemmilta vuosilta: Kirjamessut.
Joka vuosihan siellä on käytävä kuuntelemassa kirjailijoiden kertomuksia
 ja kuvittajien kuulumisia. Kun kuulee tarinoita luovan alan ammattilaisten arjesta,
tulee hyvää näkökulmaa ja mahdollisia vinkkejä omallekin uralle.

Tänä vuonna oli mahdollisuus osallistua messuille joka päivä työn merkeissä,
olin yksi maalareista, jotka kuvittivat messuosaston seiniä.
Maalasimme MakeYourMarkista hankituilla 
 vesiohenteisilla spraymaaleilla hitusen tussilla hifistellen.
Viereisellä seinällä maalasivat Antti Kalakivi sekä Jaana Tikkanen 
siveltimillä ja pullotussilla sekä samoilla kannuilla.

KirjaKallio , eli Kallion ilmaisutaidon lukiolaiset isännöivät Louhi-lavaa,
 jossa messujen aikana vieraili monensorttista kynänpyörittäjää 
kertomassa synnyttämistään opuksista.


Torstai

Joka päivälle oma teema, johon vieraat sekä päivittäinen paneelikeskustelu liittyivät. Torstain aihepiiri oli: "Kun vahvasta tuli uusi laiha". Paneelissa mm.
Radio Helsingin päätoimittaja Maria Veitola kertoi
 omakohtaisista kokemuksistaan ympäristön ulkonäköodotusten suhteen. 
Samaan aikaan taustalla joku lippispää maalasi bodaria seinään.

foto: Kirjakallio
Marian tarina olikin kiinnostavaa kuultavaa, tarina ufosta ja ennakkoluuloista
kertoo paljon tasapäistävästä yhteiskunnastamme. Voit lukea haastattelusta 
kirjoitetun artikkelin Iltalehden linkistä

Päivän edetessä sain seuraa seinälle, kun Mad Max Madson tuli kaverikseni.
Eipä aikaakaan, kun suuri yleisö oli huomannut Maxin saapuneen,
 sällin maalaamista seurasi aikamoinen lauma uteliaita.


Samaan aikaan sohvalla istui James Nikander, 
eli Musta Barbaari kertomaan kirjastaan "Salil eka salil vika".
Vierailijan kunniaksi taustaseinälle ilmestyi ghettoblaster kirjahyllyn viereen.

foto: Kirjakallio
Aiemmin päivällä vierailleiden crossfit-miesten ollessa sohvalla
seinälle syntyi myös kahvakuula, joka muuttaisi muotoaan heti seuraavana päivänä.


Puolivalmiin mankan kaveriksi ilmestyi vielä
henkilövaaka, fitness-harrastajalle elintärkeä kapistus.


Päivän päätteeksi kävin kuuntelemassa vähän 
vanhemman koulukunnan muusikkoa (kaikkien muiden titteleidensä ohella).
Mato Valtonen oli kertomassa kirjasta "UUTTA MATOA KOUKKUUN"
jonka kirjoitti Kalle Isokallio. Luin itse teoksen viime talvena ja suosittelen!


Tässä on sellainen kirja, joka pitäisi ehdottomasti lisätä pakolliseksi 
oppimateriaaliksi kulttuurituotannon opiskelijoille, tai oikeastaan jokaiselle
joka haluaa tehdä jotain vähän eri tavalla kuin muut.
...vaikka välillä vähän tulisi turpiinkin...


Tietysti piti ne nimmaritkin siihen etusivulle ruinata.

Perjantai

Päivän aihepiiri oli "Maailmanmatka ja maailmantuska".
Eli kuinka matkustaminen vaikuttaa kohdemaihin ja kuinka omalla toiminnalla
asiaan voisi reagoida. 

foto: Kirjakallio
Aamupäivästä alkaen suurin energia meni värityshommissa, 
kun torstain linja oli ollut pitkälti sketsausta harmaalla valkoiselle.
Puolialastomasta adonisbodaristakin kehkeytyi enemmän sohvauneksijan 
näköinen matkamies merinovillaneuleessaan.
Max väritteli säästöpossun ja spreijasi kylkeen "Matkakassa".


Maailmanmatkailuaiheisiin kysymyksiin parhaat vastaajat 
ovat tietenkintv:stä tutut Riku & Tunna Madventures
Mondo lehden päätoimittaja Kati Kelola vahvisti 
omalla panoksellaan keskustelua mukavasti.


Tästä riemastuneena kahvakuula lensi lepikkoon ja karttapallo tuli kehiin.


Lisää tarttumapintaa aiheeseen toivat kirjahyllyn kylkeen ilmestyneet 
matkamuistoviirit, piikikäs kaktus saviruukussa sekä kapsäkki, 
jonka Max oli muovannut ghettoblasterista lukiolaisten haastatellessa
 sarjakuvataiteilija Petri Hiltusta. Mieheltä on ilmestynyt 
uusi osa hilpeitä Väinämöisen seikkailuita, nimeltään Tietäjä tien päällä.


Samaan aikaan seinän takana tytöt treenaavat jo seuraavaa haastattelua.
radiossa se tehtäisi lämpiössä, messuilla homma sujuu lattialla.


Värikkäisiin neliöihin sai kuka tahansa jättää viestiään. 
Ja hienosti seinään piirtäminen houkutti niin isoja kuin pienempiäkin messuvieraita.
Melkein tuli lapsuus mieleen, kun oltiin vaihtamassa tapetteja lastenhuoneeseen
ja faija antoi luvalla piirtää suoraan seinään.

Aikakoneita näytti olevan laatikkokaupalla naapurissa myynnissä, 
mutta noilla ei kyllä omaan lapsuuteni pääsisi.


Mukanani tuoman Julkimot- sarjisalbumin avulla tehtiin silti tekijän kanssa 
pieni aikahyppy muutaman vuoden taakse.


Suosikkiin sarjakuvaa piirtänyt Jarkko Vehniäinen oli aidosti yllättynyt pyytäessäni 
omistuskirjoitusta näinkin vanhaan albumiin. 
Nykyisinhän mies tunnetaan ajankohtaisesti Kamala Luonto -sarjastaan.


Jatkoin matkaa messuilla ihan eläimenä, seuraava kuuntelun kohde oli 
ankkamaestro Ameriikasta asti.


Pari muutakin messuvierasta näytti suunnitelleen samaa.


Don Rosan tarinoita olisi kuunnellut mielelläni vaikka kuinka kauan, 
siinä on miehellä asenne paikallaan. Jalat maassa ja jokaisen huomioon ottaen 
hän kertoi olevansa todella pahoillaan, 
että ei voi piirtää kaikille halukkaille lukijoille ankkoja.

Akkarin päätoimittaja Aki Hyyppä kertoi että tällä kertaa signeerauspisteellä saisi vain nimmarin, eikä piirrosta. Kuljin signeerauspisteen ohi noin tuntia ennen kuin Rosa alkoi tarinoida ja jo silloin se jono oli montakymmentä metriä pitkä. 


Pettymystä lieventääkseen piirtäjä oli tuonut mukanaan toisen itselleen rakkaan 
harrastuksen satoa; chilipaprikoita. Niitä hän 
auliisti heitti yleisöön ja fiilishän oli kuin penkkaripäivänä kadunvarressa.


Miehen tehdessä lähtöä salamavalot räpsyivät 
niin ammatti-, kuin amatöörikuvaajillakin.


Piirtäjämestarin nimmari on tullut hankittua jo aiempien vierailujen yhteydessä,
 joten tsekkasin perjantain päätteeksi muuta messutarjontaa.


Kahdella eurolla olisi saanut näemmä kahmittua 
itseriittoista aidankaatajaa muutaman sata grammaa.
Pohdin hetken olisiko pitänyt ostaa johonkin hyötykäyttöön, 
mutta koska Lambista ei jää painomustetta kalsareihin, 
jätin löydön muiden elävien ruumiiden joukkoon. 


Divaripuolella kirosin jälleen teini-ikäistä itseäni, kun rahanpuutteessa roudasin 
lähes kaikki aarteeni antikvariaattiin. 
Vaikka Pink Panthereista ja Mustanaamioista ei vieläkään myymällä niin suuria 
rahoja saisi, kuin alla olevista Hämäriklassikoista (!), niin kyllä nuoruuden sarjiksia silti on ikävä.


Lauantai 

 Antin ja Jaanan seinällä Karhupuiston karhu oli päättänyt lähteä reissuun, 
mutta kyllä se kuitenkin oli mukanamme loppuun saakka.


"Miltä näyttää menestyjä" oli päivän teema.
Siihen liittyen laitoin sohvalla nukkujan haaveilemaan kultakellosta ja 
pröystäilemään setelinipulla. Tehokeinona käytin monopoliseteleitä maalattujen sijasta.

foto: Kirjakallio
Päivän kuuntelusettiini olin aikatauluttanut kirjailijan Kotkasta.
Jari Järvelä osallistui paneelikeskusteluun Suomen Dekkariseuran kutsumana, 
keskusteluaiheena "Nuorten rikokset kirjallisuudessa".


Kun dekkaristit olivat paneloineet, pyysin Jarin maalaamaan.
Tutustuin mieheen kesällä vieraillessani Kotkassa ja jo silloin oli puhetta että joskus 
pitäisi maalata jotain kimpassa. Nyt sitä sitten kokeiltiin messuilla.


Oranssi kannu kouraan ja kirjailija kirjahyllyn kimppuun.


Muiden kirjojen kärkeen syntyi tutunvärinen kirjanselkä.

Samaan aikaan meidän selkiemme takana oli haastattelu menossa.
Duudsoneiden tarinasta kirjoittanut Jani Niipola kertoi projektistaan HP:n ja Jarnon kanssa.


Niinpä säästöpossu heräsi eloon, jekkunelikon lemmikin muistoa kunnioittaakseen.


Myös unimaailman pukumies osallistui hullutteluun Jarpin bravuurilla
tikkataulu vatsassaan.


Jaana ja Antti puolestaan elävöittivät naapuriseinälle lisää Helsinkimaisemaa.


Pian saatiin seinälle myös naisenergiaa Jakomäestä, 
kun Lähiöprinsessa Tanja saapui mukaan maalailemaan.


Matkalaukku vaihtoi taas muotoaan, nyt siitä tuli läppäri. 


Myös kaktus lähti lauluun ja seuraavaa päivää valmistellen 
kaktus antoi tilaa orkidealle.


Lauantain päätteeksi seinä näytti tältä:


Sunnuntai

 "Romantiikan Fantasia" oli päätöspäivän teemana.


Salla Simukka tarinoi Lumikki-trilogiastaan opiskelijoiden haastattelussa
ja sohvan uneksija haaveili romantiikan nälässään kurvikkaasta blondista.


Meidän kolmikon seinä oli viittä vaille valmis.
Kirjan selkämyksiin pientä tussausta ja muutama muu pikku säätö,
niin siinäpä se.


Possu vaihtoi nimeään Amoriksi saatuaan lemmekkäät siivet ja läppärillä 
sohvan mies oli ilmeisesti poikennut Tinderissä.


Näissä puitteissa paneelikeskustelua romantiikasta ja somesta
kävi käsittelemässä mm. Mikael Jungner.


Naapuriseinäkin oli tullut valmiiksi, sydämiä leijaili ja 
herkkyyttä piisasi.

foto: Kirjakallio
Kiitos messuista KirjaKallion väki,
pitäkää meininki yllä ja ajatukset korkealentoisina!

foto: Kirjakallio
Loppuun on tullut yleensä heitettyä joku musavideolinkki. 
Pysyäksemme aiheessa, löysin tällaisen:


Mielenkiintoista menoa, ja sehän on vain oikein!

lauantai 18. lokakuuta 2014

Graffitihistoriaa ja nykytanssia... Gruppen Fyra: GR8 XXXPEKT8TIONZ


Eilen oli hyvä päivä.
Menimme illalla vaimon kanssa treffeille.
Kohde oli pitkäaikaisen tanssiryhmän uusimman esityksen ensi-ilta. 
Edellisen kerran vastaava reissu rouvan kanssa taisi olla ysärin lopulla 
jonkun vuosipäivän kunniaksi vierailu Oopperatalon Baletissa. 
Tulihan käytyä, mutta ei ollut niin siistiä kuin kuviteltiin.
Aika vaikeasti ymmärrettävää, vaikkakin ihan söpöä.

Eilen lavalla oli Gruppen Fyra . 
Ryhmän nimi jäi itselleni mieleen joskus vuosituhannen vaihteessa, 
kun luin heitä koskevan haastattelun varmaankin City-lehdestä tai Hesarista.
En hirveämmin nykytanssista ollut kiinnostunut, breikkiä lukuunottamatta.

foto:  Gruppen Fyra
Silloisessa lehtijutussa näytetyt kuvat saivat kuitenkin vähän asiasta kiinnostumaan. 
Ryhmä stadin kunnossapitoduunareita tanssii kadulla.
"Tanssivat Kadunlakaisijat" oli homman nimi. Todella kiinnostavaa! 
Etenkin kun käsitettä "flash mob" ei vielä ollut varmaan keksittykään.

Siitä huolimatta en sitten mennyt aikoinaan sinne esitykseen,
oli varmaan "jotain muuta" tekemistä, oma muksumme oli juuri syntynyt.
Mutta eilen mentiin!

Illan esitystä ryhmä markkinoi seuraavanlaisella tiedotteella:

Tanssiryhmä Gruppen Fyra & Sonya Lindfors
GR8 XXXPEKT8TIONZ on henkilökohtainen, rohkea ja itseironinen teos, joka liikkuu estottomasti urbaanin taiteen, teatterin ja popkulttuurin rajapinnoilla.
(MAHDOLLISET) LUENNAT
1. Narratiivinen kasvutarina, jossa protagonisti on sekä päähenkilö että kertoja, sekä subjekti että objekti.
2. Teos, joka purkaa tanssiteatterin traditioita tanssiteatterin keinoin.
3. Pitkäikäinen nykytanssiryhmä palkkaa trendikkään maahanmuuttajataustaisen koreografin uudistamaan ryhmän brändiä.
4.Ryhmä taiteilijoita työskentelee oman mukavuusalueensa ulkopuolella omia vahvuuksiaan käyttäen.


Syy siihen miksi tällä kertaa menimme showta mulkoilemaan, 
on se, että sain kunnian olla mukana esitystä toteuttamassa.
Turha luulla että Nieminen hyppii lavalla valkoisissa sukkahousuissa, 
vaikka voisi sekin mielenkiintoista olla... mutta.

Sain kutsun maalata ryhmälle taustamaalauksen osaksi showta.
Ihan mahtava juttu, kaikki tyypit tai ryhmät jotka tekee jotain 
 toisin kuin on totuttu tai vastoin odotuksia, kiinnostaa aina. 


Ryhmän show esitetään Nosturin naapurissa, telakkarannan rakennuksessa 25 .
 Juuri siinä samassa, josta parasta aikaa ELMU ja Helsingin kaupunki 
vääntävät kättä tuleeko siitä uusi keikkavenue, 
kun Nosturi parin vuoden sisällä puretaan.


Paikalla on siitä mielenkiintoinen historia, että ennen luvallisten graffitiseinien aikaa, 
vuonna 2007 telakkahalli oli yksi monista vallatuista rakennuksista, 
joita aktivistit ottivat haltuun ja virkavalta ajoi heitä pois. 
Siitä syystä telakan seinillä löytyy jonkun verran luvattomia spreijauksia.
Ja nehän kiinnostaa aina.


Samalla pihalla sijaitsee myös Showroom Helsinki, 
jossa parasta aikaa on esillä Jani Leinosen taidetta. 
 Hyvää ja ajatuksia herättävää viestintää taiteen keinoin ja luvallisesti.

Muutaman tiiliseinän sisälle siis kätkeytyy parhaillaan kyseenalaistavaa 
tulkintaa taiteen keinoin moneen makuun.


Tanssiryhmän esitys tapahtuu Teatteri Toivon tiloissa ja yllätyksekseni 
sisääntulossa oli jonkun kollegan duuni. 
Tosi hieno kombo punaisen maton, telakkahallin rapautuneiden 
seinäpintojen ja tanssi-/teatteritaiteen kesken.


Teatterin aulatilassa oli vielä pihalta tutut nosturisapluunat tunnelmaa korostamassa.
Mikään näistä maalauksista ei siis ole minun, mutta diggailin kyllä.
Maalaamisoperaatiolleni oli varattu tila seinän takaa, sieltä varsinaisesta telakkahallista.


Ensipuraisu seinäpintaan tapahtui klassisesti veskissä.
Hetken posliinilla istuskellessani oli käytettävä aika ja tilanne hyödyllisesti, 
kun kovin ystävällisesti wc:n seinälle oli tehty liitutaulu. 
Silkkaa mahtavuutta!


Kun menin telakkahallin puolelle, oli ensin tutkittava säännöstö seinästä. 
Eräs vierailija oli nähtävästi ollut sisällöstä eri mieltä.


Halli on kyllä kaikessa karuudessaan todella tyylikäs paikka.
Jos asiat etenee niin kyllä täällä kelpaisi kaljunkin moshata metallimusiikin tahtiin tai 
hupparikansan pomppia hiphophoorayn soidessa.


Harmi vaan että remontti vaikuttaa etenevän kovin hitaasti.


Osittain seinäpinnat on jo rempattu, 
mutta paljon näyttää olevan yhä tehtävää.


Siihen aikaan kun nuo spreijaukset on joku agenttina suihkinut,
oli kaupungissamme vallalla vielä 
Stop Töhryille - projekti, joka perustui
Yhdysvalloissa kehitettyyn Rikkinäisten ikkunoiden teoriaan
Teoria on joskus eri kuin käytäntö, mutta fönarit oli ainakin säpäleinä.


Nosturimies oli ilmeisesti bommannut juoma-altaan 
yläpuolelle käyttöohjeen. Kirjoittajan sisälukutaito 
taisi kuitenkin olla ensimmäisestä rivistä päätellen hieman ruosteessa.


Kerroksista löytyi kuvallista viestintää.


Joku oli laittanut omistuskirjoituksen äidille mukaan.


Vieraanvaraisuutta muualta tulleille


Back to Basics


Yläkerroksista näki suoraan tulevalle työpisteelleni,
mutta ehtyvän auringonvalon takia kiersin kamerarundin kerroksissa 
ennen kuin aloin maalata.


Vintillä olikin tanssit jo käynnissä


Punttiksen vakiovuoroja näytti varanneen
Young Cobra, Tissi Asir, Poz, Juhlaviikkojen luokkaretki, 
ja muut.


Treeniaika on käytetty hyvin


Italo Gigolo diggaa tanssia. 
Nice.


Ikkunan läpi koitin rooftoppejakin kuvailla, 
mutta ehjänä pysyneet ikkunat oli niin likaiset, ettei 
juurikaan läpi nää. 


Maisematoimisto


Varoitus toisella kotimaisella.
Tack så mycket.


Fiilistelyt sikseen ja hommiin.
Koreografi Sonya Lindfors halusi maalauksen, joka kuvaisi
"pitkäaikaista nykytanssiryhmää, joka on uudelleen brändätty muttei liian cool."
Väritoiveena kulta, hopea, harmaa, musta, valkoinen ja pinkkiä hilusti.


Isoveli valvoo kuinka duuni etenee.


Hissun kissun vaapula vissun.


Siinä se. 
Ei liian vaikealukuinen tai blingbling, mutta sillee semisti.

Ensi-ilta tuli nähtyä, hyvä show! 
Paljon odottamattomia käänteitä, hämmennystä, naurua, tarinaa..
Jossain toi piissikin taitaa olla.

Mene katsomaan nyt kun se on tarjolla. Jos ei nykytanssi ole tuttua, 
ei haittaa yhtään, kärryille pääsee ja mukana pysyy.

Jos epäilyttää, tsekkaa esityksen teaser: