tiistai 27. elokuuta 2013

Puksu Fest tulee taas!

Viime vuoden keväällä tuli meiliä Pukinmäestä. Sain parikin yhteydenottoa joissa Funk On ry:ltä kyseltiin apua lähiönuorten innostamiseen järkevämmän tekemisen pariin. Asiasta oli suunnitteilla "taktiikkapalaveri" Puksun kirjastossa ja paikalle oli tulossa useita nuorten kanssa toimijoita.
Menin paikalle pikkusällin kanssa ja siellähän olikin lopulta parikymmentä osallistujaa eri organisaatioista pohtimassa mitä olisi tehtävissä kun kesä alkoi ja ilkivalta lisääntyi. Mukana oli Pukinmäkiseuralaisia,  Puksuliikkeen porukkaa , lähipoliisi, NMKY:n sekä Nuorisoasiainkeskuksen ja MLL:n edustajat ja muutama muu asiasta huolestunut aikuinen. 

Kävi ilmi että kesän ajaksi oli nuorisotilat suljettu ja samaan aikaan koulujen loputtua nuorten vapaa-aika oli luonnollisesti kasvanut. Kaupoista oli alkanut yht'äkkiä hävikki kasvaa ja leikkipuistojen pihat näyttää törkyisemmiltä. Kumma yhteensattuma?
Joku ilmeisesti oli myös oppinut tv:stä kuinka isonmaailmanlähiöissä riehutaan ja polttanut pari karamelliautomaattia. Ei hyvä.

Pöydän ääressä keskustelu oli pääsääntöisesti hyvää, päämäärä varmasti oli kaikilla sama. Mutta ratkaisuehdotuksia tuli äärestä laitaan. Toiset tarjosi keppiä, toiset porkkanaa. Keskustelijoiden ikähaitari pöydän ääressä oli suunnilleen 2-80 vuotta, (mukana siis oli myös yksi kpl vaippapöksyjä), joten näkemyksiäkin oli monta. Parin tunnin palaveroinnin jälkeen oli päätetty että muutamien toimijoiden yhteistyön voimin aletaan pitää "Grillaus iltoja" nuorten suosimassa Säveltäjänpuistossa, päiväkotien läheisyydessä. Paikallinen kauppias lupasi tarjota makkarat ja mehut joka viikko. Lisäksi mietittiin mahdollisuutta järjestää jokin paikallinen nuorille suunnattu tapahtuma kesän aikana. 
Vaikutti hyvältä. 

Seuraavalla viikolla meidänkin perhe meni ensimmäiseen grilli-iltaan poikkeamaan. Ensi alkuun paikalla ei junnuja näkynyt mutta muutamaan eri suuntaan lähteneet "houkuttelupartiot" saivat muutamia junioreita paikalle ja he pyysivät kavereitaan mukaan. Lopulta makkaraa meni tuulensuojaan ja mehutonkat tyhjenivät. Juttuakin irtosi, monenlaista. Hyvästä alusta rohkaistuneena Puksuliikkeen ja Funk Onin kesken alettiin suunnittelemaan sitä nuorisotapahtumaa...

Näin syntyi:

(kuvat omia ja pf2012-eventistä lainattuja)

Homma kasattiin hyvällä tahdolla ja suurella sydämellä. Oli sormivärinurkkaa pienemmille


 frisbeeheittoa sporttisemmille, kahviosta pullaa ja pasteijaa. Tilapäisesti paikalle tuotiin nippu vanereita joista muodostui väliaikainen maalausseinä. Siihen saatiin aikaan muksuworkshop:





Vähän isommillekin oli tietty neuvoja tarjolla, isompien työpajasta valmistui ryhmätyönä:

DJ- settejä kävi vetämässä päivän aikana ainakin 4 lätynkääntäjää 

ja fiilis lämpeni koko ajan lisää:



samaan aikaan maalitolppien väliin syntyi myös taidetta kiristetyn elmukelmun pintaan



Paikalle oli saapunut osallistujia myös Kokkolasta saakka ja apumaalarikin löytyi paikan päältä:


Tottahan toki enemmänkin työnäytteitä nähtiin, vanerille ja kelmulle toteutettuna. 
Tässä vielä vanhempien "poikien" maalaukset




Olihan siellä breikkirinkiäkin pystyssä:



muutama breikkari poikkesi vanerinkin parissa:


Kelmua meni muutama rullallinen puiden ja tolppien väliin, mutta hyvään tarkoitukseen:





Myös sinipukuiset kävivät maalintuoksua nuuhkimassa:


Eikä se siihen jäänyt. Ensi lauantaina tapahtuu TAAS:

Ota reppuun iloista mieltä ja pikkurahaa kahvin ostoon, paikanpäällä näkee ja kokee vaikka mitä...
 jos osaat jo maalata, ota kannut ja kelmu matkaan ja tule tekemään lähiöstä kaunis. Jos ei vielä ole suihkemaalaaminen ihan näpissä, niin neuvontaa saat paikanpäältä ja maalitkin tarjotaan.

Kaiken lisäksi livemusaa ja toki DJ-settejäkin sekä parkettien linkkuveitset breikkimatolla!

Lisätiedot ja tarkemmat ohjeet julisteesta:


Ja tietysti vieläkin enemmän lisäinfoa PuksuFest 2013-

Tyylille uskollisesti taas lopuksi puhemusiikkia, äänessä nyt ja Puksussa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti