maanantai 5. elokuuta 2013

Hernesaaren jättigraffiti


Nyt tulee sellainen paketti, josta on aika hankala antaa kovin yksityiskohtaista tietoa, koska järjestäjinä on ollut sen verran monta organisaatiota ja tuottajina iso liuta ihmisiä, saati sitten toteuttajina. Pääpaino onkin kuvamatskulla. 

Viime viikolla tuli tekstiviesti, joka muutti kuluvan viikon ohjelman silmänräpäyksessä. Sain kutsun tulla mukaan toteuttamaan massiivisen suurta seinämaalausta Hernesaareen teollisuusrakennuksen kylkeen. Paikalle tulisi maalareita muutamasta muustakin maasta ja homma olisi liitoksissa URB festivaaliin nimellä: "RE-PUBLIC Russian Art in the Streets" . Parhaat infot asiasta löytyy englanniksi järjestävän organisaation saitilta, mutta alkuperäisestä ajatuksesta lopulta poikettiin jonkun verran.

Ryhmän kesken ensitreffit oli Kiasman nurtsilla, ikähaitari parikymmenpäisellä porukalla vaihteli alle parikymppisestä päälle viisikymppiseen. Miehiä suurin osa, mutta kiva että myös muutamia lahjakkaita naisia oli mukana. Vaikka sovittua pukukoodia ei ollutkaan, niin yllättävän suurta huutoa taidepiireissä näyttää olevan armyshortsit. Camokuosia oli lähes yhtä monella kuin partakin. Varsinaisesta nuorisotyöpajasta siis ei tällä kertaa ollut kyse. Kansallisuuksia taisi lopulta olla n. 5 kpl, joten hyvä soppa oli syntymässä.

Ensimmäinen päivä kului puhuessa, kävellessä ja kuunnellessa. Porukan taustoja ja tyylejä esiteltiin videotykin avulla ja nopeimmat olivat jo tehneet parit luonnoksetkin. Työnjakoa säädettiin ja teemaa pohdittiin vielä seuraavana päivänä. 




Myös pizzaa syötiin ja hämmästyttävä oli nähdä kinka yksinäinen  random-lokki sai alle minuutissa valkotakkisen lentojoukon kutsuttua paikalle. 




Seuraava päivä alkoi taas puheen parissa, mielenkiintoisia projekteja porukalla on meneillään ja vähän se mielikuvitus karkasi luennoineella Minin:llä kesken kertomuksenkin:



Jutustelun jälkeen projekti alkoi rakentua, telat esiin ja lateksi roiskumaan.
Homman nimi siis oli maalata pari seinäpintaa, yhteispituudeltaan ehkä 80-100 metriä. Alkutohinassa jäi kohderakennuksen neitseellinen pinta kuvaamatta, mutta Google auttoi:

http://www.vuotekno.fi/vapaat/hernesaarikuvat/535/1.jpg

Heti alkuun kuitenkin saha käteen. Koko puuta ei saanut kaataa, joten oksa kerrallaan se hissun kissun kutistui yhä pienemmäksi. Mutta mikään arvopuuhan ei kyseessä ollut joten saman tien sen olisi voinut kyllä veistellä takkapuiksikin.  



Tela laulaa.


"Kun on valmis ni voiks sit lähtee?"
kysyi ystävämme keskisuomesta...


Agenttiposti jäänyt kääntämättä kesämökille?


 Tiistai-iltana näytti jokseenkin tältä.  Tehdas vasta alkumetreillä


Kulman takana jo tuli naamalle meikkiä, nosturin voimin.


Lumilautapiireissä tunnetaan käsite "heli-ski"... välillä tuntui että "Heli-spray":lle olisi ollut pinnan korkeuden takia kysyntää.




Toisen päivän aikana tehdas alkoi olla jo loppusuoralla. 
Oikeaan reunaan ilmestyi päivän aikana raamikas "Masterpiece", jonka Minin teki. Täytteenä oli öjlypohjaista maalisekotusta n. muutaman sentin paksuudelta. Seuraavana päivänä se sitten näyttikin vähän erilaiselta...

Muukin seinä myös sai jo vahvasti väritystä. 




Loppuillasta sain yöpuulle vetäytyvän Arskan avulla tehtaan hetkellisesti jo tähän yhteyteen liiankin värikkääksi, hyvä heijastuskuva ikkunaplekseistä.

Torstaina suihkinta jatkui. Ajoittain korkealla työskentely aiheutti myös välineiden odottelua, jonka aikana oli aikaa itse kullakin vähän kikkailla kuralätäkön tai romutusta odottavan autonraadon parissa 





Vuorokauden aikana masterpiece oli saanut aika valuvan ulkonäön voimakkaasta auringonpaisteesta ja yösateesta johtuen. 


Se lähti vaihtoon. Mutta helpommin sanottu kuin tehty:



Perjantaina matkalla paikalle huomasin autosta käsin, että myös kaupungin duunareilla oli "kilpaileva katutaideprojekti" menossa:


Marian sairaalan kohdalla siltapylväisiin haalaripukuiset stadin duunarit sutivat kirkkautta.



Myös satama-altaan vastarannalla pensselit heilui ahkerasti, kun laivan kylkeä ilmeisesti paikkailtiin:



En tiedä kuka kyseisen kiulun graafisesta puolesta on vastannut, mutta tiettyä yhteneväisyyttä oli suihkemaalareiden maailmaan löydettävissä.


Satamassa kun oltiin, myös periskooppi havaittiin; Beatles poikkesi mestoilla?


Viimein kuitenkin projekti saatiin pakettiin ja lopputulos näyttää tältä:




Tarkemmin vielä koko setti:






































Sellaista viime viikolla.  Loppuun en malta olla kommentoimatta, että jälleen on valkokaulusduunarit puuhaamassa Guggenheimia Helsinkiin. Unohtakaa jo se hössötys; antakaa katutaidepiireille muutama seinä käyttöön vaikka jostain tyhjistä liike/ tehdas kiinteistöistä ja muutama pakettiautollinen maalia niin  johan lähtee! Kerran pari vuodessa uusiksi eri teemoin, niin 
saadaan korkealuokkaista kulttuurituotantoa tyhjiin tiloihin ja muksuillekin vähän porkkanaa, mihin pyrkiä. Loppurahalla vaikka mehukattia ja mansikoita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti