tiistai 18. kesäkuuta 2013

Juhannus ja junamatka

Se on taas mittumaari nurkan takana. Mökkimatka tiedossa aika monella ja kesälomat alkamassa samaan syssyyn isolla porukalla. Siksi ajattelin valottaa vuodenaikaan sopien viimevuotista keskikesän raidereissua, jossa meidän perhe oli mukana. 

Ollessani siellä Synapsiassa selkää parantamassa tuli aika paljon tuijoteltua telkkaria ajan kuluksi. Huomasin sitten mainoksen, jossa haettiin Juhannusjuna- ohjelmaan matkustajia ja koska rautahepo on monessa mielessä itselleni läheinen kulkuneuvo, laitoin hakemuksen sisään 1300 muun halukkaan mukana. Hakemus johti haastatteluun ja koekuvauksiin, jonka seurauksena sitten oltiinkin Helsingin rautatieasemalla keinutuolissa odottamassa liikkeellelähtöä.



Porukkaa oli mukaan valittujen ilmoittautuneiden lisäksi iso lauma muita mtkustajia ja juna olikin verrattain pitkä normaaliin vuoroveturilliseen nähden.

http://www.ess.fi/?article=375592
Päästiin hyvin liikkeelle ja paikatkin löytyi kaiken hulinan keskellä. 



Muita junavieraita oli meidän tavallisten kansalaisten lisäksi mm. Jaakko Kolmonen ja Joulupukki. Ei hullumpaa matkaseuraa siis. Matkan pysäkit oli seuraavat:
Helsinki, Pasila, Tikkurila, Riihimäki, Hämeenlinna, Tampere, Parkano, Seinäjoki, Kokkola, Ylivieska, Oulu, Kemi ja Rovaniemi. Meidän trio päätti jäädä pois Seinäjoella koska onhan se Rovaniemi aika kaukana ja poiskin piti joskus tulla.


Matkan varrella oli asemilla porukkaa koko ajan enenevissä määrin,
 tässä Riihimäen asemalaiturinäkymää.

Itse en kovin hirveästi kerennyt junassa muuta tekemään, kuin piirtämään juhannusaiheista taulua, jonka olin luvannut matkan aikana toteuttaa. Pohjat tauluduuniin olin tehnyt jo kotona spraymaalilla, koska junassa sisällä suihkiminen olisi saattanut olla kanssamatkustajien kannalta 
vähemmän miellyttävää. 

tämä kuva ylen sivuilta
Maalitusseilla sitten väkersin "ei niin ergonomisissa" olosuhteissa tauluun kesämaiseman saunoineen, koivuineen ja kokkoineen. Taustalla viilettää vanha paikallisjuna, jota joku kommentoi Juhannusjunan fb-sivuilla puutteelliseksi, koska siitä puuttuvat johdinlangat katolta. No niinhän ne puuttuvat, mutta taiteilijan vapaudella jätin ne pois, koska juhannustunnelmaa henkivään tauluun olisi muuten tullut mielestäni liian hallitseva elementti sähkötolpista ja johtimista kokonaisuuden suhteen.

Toki siinä tuhertaessa jutusteltiinkin juontaja Ella Kannisen kanssa mm. katutaiteesta, vähän urbaanimmista perhearvoista ja nuorisotyöstä. Pätkäkin  kertoili miksi käsi oli kantositeessä ja kuinka Jussia oli suunniteltu vietettävän. Kun taulu oli valmis Tampereen tuolla puolen, Radio Suomen kuulijoille kertoilin millainen duuni tuli tehtyä ja mistä syystä. Vähän oli epänormaali tilanne; juhannusaattona haastatellaan junassa ja koetat selittää radion välityksellä mitä siellä 
junassa juuri tuli taiteiltua.



 Pikkusälli pääsi vierailemaan myös ohjaamossa toisen juniorin kanssa, lähes samalla tavalla kuin itsekin reilut 30 vuotta aiemmin, kun pappa-vainaani oli veturinkuljettajana.



Koska matkalla oli useampi tunti aikaa niin 11-vuotias käsipuoli rakensi ajankulukseen taskukokoisen juhannuskokon tulitikuista. Täytyyhän ajankohtaa viettää elävän tulen parissa joka tapauksessa ja kuten arvelimmekin, niin stidikokkoa suurempaa juhlavalkeaa
 emme livenä päässeet katsomaan.



Kullakin pysähtymisasemalla oli kaikenlaista ohjelmaa järjestettynä, usein tanssia ja elävää musiikkia. Mutta myös vähän eksoottisempia virityksiä nähtiin, kuten esimerkiksi tämä puujalkaveijari, olisiko ollut Tampereella kenties?



Junaisäntä Jusu huolehti kaiken muun ohessa siitäkin, että asemilta saatiin 
kaikki matkalaiset takaisin kyytiin ajallaan.



Ravintolavaunussa oli kuulemma ajoittain hirmuinen tungos, välillä väljempää. Rouva nautti matkastaan piilossa kameroilta, kanssamatkustajien kanssa rupatellen ja kahvikupin äärellä se sujui rattoisasti. Pätkä risteili junaa edestakaisin, fotaili ympäri stogea, (suurimman osa tän postauksen kuvista  ja välillä otti tuntumaa myös tv-työskentelyyn:


Pari ryhmäkuvaakin räpsäistiin muistoksi, koska muusikkovirtuoosi Iiro Rantala 
oli saatu irroitettua pianosta ja junaisäntä Jusu Lounela kerkesi hetkeksi pysähtymään, 
niin Pätkä nappasi tämänkin fliksin.


Vaikka Jusulla olikin illan komein kostyymi, jonka oli kuorruttanut punaisella tirehtööritakilla, niin llan edetessä saapui paikalle myös se kuuluisin punanuttu:


Joulupukki ei paljon vitkastellut, vaan liittyi tyylikkäästi asemalaituritanssien meininkiin mukaan



Jäätyämme Seinäjoella pois kyydistä, oli aika laittaa liekit kehiin ja lämmitellä loimotuksessa.





Jatkoimme Seinäjoen Omenahotelliin yöksi ja seurasimme sivusilmällä matkan jatkumista töllön kautta. Hanurimusiikki jatkui yhä eri asemilla ja nuorin matkaseurueestamme ilmaisi kantansa asiaan sanattomalla viestinnällä


Juna jatkoi matkaansa ja tarkemmin voit halutessasi tutkia aihetta virallisemmilta sivuilta:

Seuraavana päivänä pelattiin minigolfia ja ihmeteltiin lähes autiota kaupunkia. Iloiseksi yllätyksekseni myös muutamia maalattuja seiniä tuli vastaan, luvalla ja ilman:



Omenassa loikoiltujen kahden yön jälkeen palattiin etelään. Matkalla tietysti nautittiin perheen yhteisestä ajasta sekä ihasteltiin maisemia niin kaupunki-kuin maaseutuympäristössäkin. Liikkuvasta junasta otettu, joten skarppius ei ole paras mahdollinen...



Koska kiinnostukseni junia kohtaan alkoi Riksusta, niin olkoon viimeinen kuva sieltä pappa-vainaan työpaikalta, jonka suojelemisesta parasta aikaa Riihimäellä käydään aktiivista keskustelua. Jos minulta kysytään, niin ehdottomastihan noin mainio miljöö olisi säilytettävä.


Jos haluat nähdä Juhannusjuna- ohjelman läppäriltä, tuosta linkistä se onnistuu: 
tai sitten suoraan lupalaatikon kautta; maanantaina 17.6.2013 alkoi ja ensi tiistaina 23.6. loppuu.

Viimiset rivit saa kuitenkin taas musiikki, teemaan sopien kaksi vaihtoehtoa omavalintaisesti:

 tai 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti