tiistai 27. marraskuuta 2012

On lastenleikkiä syntyä Suomeen?

Maanantaina tuli serkkupojalta iloinen ilmoitus: sukuun oli saapunut uusi tulokas! Mukava kuulla, pienet muksut on vaan niin suloisia. Ne pienet silmät, jotka kurkkii varovasti valoisaa ympäristöä ja pikkupikku kämmenet, joiden rystysissä on pikkuruiset kuopat...sekä vauvan tuoksu. Ihan mahtavaa!!



Tältä näytti haikaran paketti tusina vuotta sitten


Oman lapsen ollessa jo 12-vuotias, on vuosien varrella tullut nähtyä ja mietittyä hyvinkin paljon mukeloiden elämää. Itse olen halunnut lapsia jo yläasteelta saakka, mutta edelliseen kirjoitukseen viitaten, siinä hankintaprosessissa meni kuitenkin yllättävän pitkään. Libanonista saavuttuani meni muutamia viikkoja, kunnes vaimo soitti kesken työpäivän ja sain 25-vuotiaana kuulla ravintolakeittiön kuivavarastossa, että lääkäri oli todennut hedelmöittymisen tapahtuneen lokakuun puolivälissä. Kotiutumispäivämäärähän oli 15.10... eli jos muksuja tekee mieli niin matkusta Libanoniin: aurinko virkistää siimahännät.

Mutta lapsiin liittyy myös paljon huolta ja huolenpitoa. Viikko sitten oli päivän uutisaiheena lelukatalogien postitus, siis lapsiin kohdistuva mainonta. Toisten mielestä ehkä turhaa tiukkapipoisuutta, mutta totta toinen puoli. Meidän ipana ei kovin hanakasti ollut lelujen perään, pelikonsolitkaan ei tuntunut olevan tarvelistan kärjessä. Toki leluja ostettiin satunnaisesti, ja pleikankin hankin siinä vaiheessa kun poitsu sitä kyseli, 9 vuoden paikkeilla. Meillä vaan oli muutakin tekemistä kuin juosta uusimpien lelujen perässä.


Beyblade-hyrrät ja Legot oli "ihan kivoja", mutta suurimmalla kulutuksella on ollut mm. hyppykeppi,  luistimet, vaarin tekemä puukivääri tai "miesten kesken" puutyöverstaalla maalattu skeittilauta.





Joillekin leluista saattaa tulla pakkomielteinen roolimalli: monikin teinityttö tuntuu toivovan olevansa ihmis Barbie tai ja jotkut vanhemmat jopa kannustavat nukkemaisuuden tavoitteluun . 



Eikä ongelma koske vain tyttöjä. Vaikka He-Man ja UFC- tappelijat onkin kovia jätkiä, joillain vanhemmilla voi flipata pahasti ja kasvatusmetodit olla hieman kyseenalaiset: Tämäkin voimailu voi näyttää hauskalta, mutta ovatkohan 5- ja 7- vuotiaat joka aamu yhtä innoissaan 2 tunnin treeneissään? Näillä keinoin omalla ipanalla voi tienata rahaa, massii, mammonaa... tarkoitus pyhittää keinot? Case Richard Sandrak on esimerkki tästä. Pojan isä oli kisabodari ja aamumurojen joukossa on sanottu olleen muutakin kuin maitoa.



Toki lapsensa saa hyödynnettyä toisellakin lailla. Kiinassa on tyttövauvoja hyljitty sadat vuodet ja viskottu kapaloita katuojiin. Nykyään ei enää varmaankaan viskota, koska pilteillähän voi tienata: myydään tehtaisiin työvoimaksi. Ompelukoneet surisee ja kassakoneet kilisee. Joskus vaatetehtaat palaa ja lapsiduunareita kuolee. Mutta hupskeikkaa, massipomothan saa rahalla uusia pikku kätösiä töihin. Jos ei tehdastyö maistu, niin voi suloinen lapsi muutenkin tienata. Kyllä rikkaat sedät maksaa vaikka "kylpy seurasta"... Eikä sivuuteta poikia, esim. Afrikassa tai etelä-amerikassa. Rikolliskartellit ja ties mitkä puolimilitantit organisaatiot käyttävät pikkujäppisiä sotilaina, huumekuriireina ja kaivosmiehinä.

Mutta ei kai meillä Suomessa?

Perheenisä itä-Helsingistä kertoo miten  Hello Kitty  voi vaarantaa lapsesi terveyden. Sepolla on hyvä pointti. Samansuuntaista viestiä tavoittelin vuonna 2006, kun maalasin toisen kerran elämässäni akryyliväreillä. Taulun tekninen osaaminen ei ole kovinkaan häikäisevää, mutta viesti tullee katsojalle selväksi. Maalauksen nimi: "Idolina Paris Hilton" taivuttaa rautalangasta teoksen sanoman.



Näin joulukalenterin aloittamisen alla annankin loppuun pari vinkkiä positiiviseksi neuvoksi. Sen sijaan että selaisit hiessä leluesitteitä ja ravaisit ostoshelveteissä uusimman älypuhelimen takia, varaa aikaa lapsellesi ja menkää yhdessä vaikka Korkeasaareen .



Tähän aikaan vuodesta kissaeläimetkin ovat virkeinä liikkeellä eivätkä makaile varjossa kuten kesäisin. Tai tehkää Maailman Suurimmat Jätskiannokset ja pelatkaa vaikka Kimble-turnaus. Isompien lasten kanssa Aliasta tai Monopolia.

       Naurutakuu löytyy lasten kanssa hääräämisestä aina, kun muistaa jättää turhat huolet narikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti