sunnuntai 11. marraskuuta 2012

isi-iskä-faija-äijä-pappa-vaari: Hyvää Päivää!

Taas on se päivä kun kerran vuodessa saa ensin leikkiä nukkuvaa ja sitten löhötä aamukahvin jälkeen loppupäivän vaikkapa sanomalehden sunnuntainumeron tai lahjapaketista paljastuneen kirjan parissa. The Isänpäivä.

Kuulin viikolla autoa ajellessani kuinka Bassoradion juontaja, "Lätkäfaija" Tuke kertoi isänpäivän historiasta mm. sen verran, että aloite kyseiseen päivään on peräisin länsinaapuristamme. Ruotsalaiset kauppiaat keksivät päivän, tietysti päästäkseen itse tienaamaan, mutta kiva että keksivät. Juhliakseen isää ei tarvitse kuitenkaan välttämättä kauppojen hyllyjä tyhjentää, paras lahja on yhteinen kiireetön aika. Vaikka onhan ne lahjatkin mukavia, mieluiten itse tehdyt kuitenkin.

Omalle isälleni askartelemani kortit on vielä faijan varastoissa, mutta pappa-vainaalle tein joskus kasarin alussa n. kolmasluokkalaisena kortin jossa olemme oman isäni kanssa matkalla juhlimaan pappaa ilmeisesti haaveideni autolla:


Jotain ajankuvaa saa hiusmuodista, rouheat töttöröt rockabilly- henkeen. Tuohon aikaan kuuntelin pelkästään Elvistä ja viikset löytyi lähes joka mieheltä. Vuosien varrella oma poitsu on kantanut aamukahvin ohessa hauskoja kortteja, joista näytteeksi viime vuoden versio:


Mutta kuten sanottu, materia on toissijaista. Kimpassa tekeminen jää helposti paremmin mieleen. 
Mitä sitten tehtäisi? No ihan sama. 

-rakentakaa linnunpönttö
-menkää kalaan
-kerätkää pulloja pusikoista
-lukekaa kirjoja
-painikaa
-syökää kilpaa pizzaa
-kirjoittakaa oma biisin sanoitus ja kuvatkaa videolle, kuinka esitätte sen yhdessä
-leipokaa piparitalo
- tai jotain muuta...

Jos useampia ikäpolvia on käytettävissä, mutta säätila on huono, luita kolottaa tai muuten on esteitä tekemisen suhteen, niin klassiset lautapelit tai pelikortit toimii aina.


Monopolia pelattiin kolmen Henden kesken pari viikkoa sitten ja juniori korjasi potin. Eikä todellakaan ollut mikään "annetaan pienimmän voittaa" -tapaus.

Jos ulkoilu metsäretkeilyn tai vaikka urheilun parissa ei kiinnosta, niin voi aina ottaa kannut kouraan ja lähteä kyhäämään perheen kesken. 


Kesällä poitsu ehdotti maalauskeikkaa Kalasatamaan, ja teemaksi valittiin Risto Räppääjä kirjan hahmot Nelli ja Risto . "Ehjä" 12 v. teki letterit ja iskä väänsi charat. Äiti toimi autokuskina ja evästäjänä.


Tuore esimerkki eiliseltä Kannelmäestä, Hesarin Juha Metson ottamasta lehtikuvasta: 
Kannelmäki Kuplii -tapahtumassa Mika Helin oli jälleen maalaamassa "Taiteellisen Johtajan" kanssa. Rasmus 7 vee on jo kokenut spraymaalari, urbaani yhdessä isän kanssa harrastaminen voi olla vaikkapa tällaista. Kantsussa satoi vettä ja oli kylmä, mutta silti hommat sujui mukavasti:


Sitratorilla liikkui kaiken ikäistä ja taustaista porukkaa, toiset yksin, toiset perheineen. Siksi myös englannin kielinen toivotus oli lähiössä paikallaan.


Lopuksi toivottelen kaikille isille, faijoille ja vaareille mukavaa päivää; ottakaa rennosti, hassutelkaa muksujen kanssa ja pitäkää puhelimet kiinni.
Erityis onnittelut tietty omalle faijalleni joka hikoilee autossa matkalla ristiäisiin keski-suomeen sekä myös shout-outit sinne Tuken perheeseen, ensimmäisen isänpäivän kunniaksi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti