tiistai 12. syyskuuta 2017

Muraalit. Uhka vai mahdollisuus? Ja kenen mielestä?

Viime viikkoina seinämaalauksista on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Kuluneiden parin vuoden aikana yhä enenevässä määrin lisääntyneet talonpäätymaalaukset ovat ihastuttaneet monia ihmisiä ja näiden asioiden parissa toimivat henkilöt ovat antaneet erilaisia lausuntoja aiheesta medialle. Tietynlaista ristiriitaisuutta lausunnoissa löytyy, riippuu siitä kuka puhuu, minkä organisaation edustajana tai oikeastaan siitä kuinka puhuja tuntee aihepiiriä ja sen taustoja.

YLE:n Suvi Vesalaisen artikkeli Onko Suomi kohta yksi iso värityskirja? ottaa aiheeseen kantaa kiinnostavasti eri näkökulmin UPEA17:n Jorgos Fanariksen ja Rakkaudesta vapauteen -graffitinäyttelyn Jouni Väänäsen haastatteluilla.

Samalla kentällä toimii myös kolme muuta paljon aikaansaavaa organisaatiota:
 * Helsingin kaupungin virallinen katutaidetoimisto Streetart Helsinki (a.k.a Supafly)
 * Vantaalta käsin operoiva kollektiivi Street Art Vantaa 
 * Helsingissä yhdistyspohjalta apurahojen avulla toimiva Helsinki Urban Art 

Maaliskuussa 2015 Vasemmistoliiton Petra Malin teki kaupunginvaltuustossa aloitteen "Lisää katutaidetta Helsinkiin" . Suora lainaus Petran blogista: "Esitin aloitteessani, että Helsinki edistäisi katutaiteen tekemistä esimerkiksi valitsemalla katutaiteen pilottialueen, jossa alueen asukkaat saisivat yhdessä katutaiteilijoiden kanssa suunnitella alueelle katutaideteoksia. Yksi tapa rahoittaa toiminta voisi olla lähiörahasto." Tähän huutoon on vastannut Helsinki Urban Art, Lisää katutaidetta Helsinkiin -hankkeellaan. Pasila onkin viime aikoina saanut väriä runsaasti tämän hankkeen tiimoilta. 
Melkein muistuu mieleen graffititaide alueella 1992. 

Kuvan taiteilija: RASTER / HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen
 Hesarissa 2.9. julkaistu Noora Bäckgrenin toimittama
 Hienoimman katutaideteoksen äänestys
koettaa olla aiheessa mukana, mutta juttu on kokonaisuudessaan hyvin hämmentävä. Miksi vain muutama teos mukana, miksi jo tässä vaiheessa vuotta kesken sesonkia ja miksi graffitiin viitataan asenteellisesti vähätellen?

Kiva toki että asia kiinnostaa ja alalla tapahtuu Myös minulta on kysytty useasti suhtautumistani asiaan, mutten ole julkisesti ottanut kantaa varsinaisesti puolesta tai vastaan. Muraalimuoti ja graffitimaailma on hyvin kaksipiippuinen juttu. 

Olen verrannut usein katutaidetta ja graffitia urheiluun. Niin nytkin. Mieti pikkukaupungin sympaattista urheilujoukkuetta, joka koostuu pääasiassa oman kylän pelaajista ja jonka edustusjoukkueeseen nousee uusia pelureita seuran omista junioreista. Joukkueessa on hyvä henki ja sen kannattajat ovat sitoutuneita seuraan. "Joukkue voittaa ja joukkue häviää", kuten sanotaan.Joku voi nähdä tässä mahdollisuuden hyvään businekseen. Esimerkkinä pesäpallo ja Hjallis Harkimo. 
Kaisaniemen_Tiikerit oli nopea mutta surullinen tarina. 

Toinen vertaus aiheeseen löytyy lähempää. Poikani ollessa pieni, hän innostui keräilemään pullonkorkkeja. Oli kiva seurata ja tukea löytämisen riemua, kun uusia korkkeja kokoelmaan löytyi yhteisten etsintäretkien seurauksena. Halusin ilahduttaa muksua yhä enemmän ja tehdessäni sivuhommia portsarina toin ison pahvilaatikollisen korkkeja kundille työpaikalta.Se harrastus loppui siihen paikkaan. 

Nyt pelkään samaa rakastamieni graffitin ja katutaiteen suhteen, muraalien lisääntyessä yhä kiihtyvään tahtiin. Nollatoleranssin aikaan väripiissin löytäminen radanvarresta oli harvinaista kuin lottovoitto ja lähes kaikki löydöt valokuvattiin, oli sen tehnyt kuka hyvänsä. Luvallisten seinien myötä taidemuoto on arkipäiväistynyt, mutta myös monipuolistunut. Tyylejä ja tekijöitä on joka lähtöön, kotimainen skene on kehittynyt vuosi vuodelta ja moni jo lajin rangaistusten uhan takia lopettanut wraitteri on tehnyt paluun kannunvarteen, nostaen huimasti tasoaan ja innostaen uusia harrastajia lajin pariin. Myös julkinen mielipide on muuttunut ja tämän seurauksena moni meistä tienaa elantoansa spraymaalin keinoin. En ole enää vuosiin kuvannut juuri lainkaan muiden maalaamia teoksia, koska tarjontaa on niin paljon.

Taidemuodon sallimisen myötä myös monet kuvataiteilijat ja graafikot ovat laajentaneet toimintakenttäänsä katutaiteen pariin. Heillä ei ole ollut sakkotuomioita tai velkavankeuksia kontollaan ja koulutettujen taiteilijoiden mahdollisuudet saada hankeapurahoja on ollut näennäisen menestyksekästä, verraten meidän omalla luvalla maalanneiden vastaaviin yrityksiin. Hakemusbumerangit on tullut tutuksi monelle meistä ja yhä edelleen lähes joka työkeikalla joku keksii omaperäisen vitsin: 
"Onko lupaa vai soitanko poliisit?".

Useiden muutaman vuoden ikäisten organisaatioiden aikaansaamat katutaideprojektit ja niiden näkyvyys mediassa on toki myös auttanut meitä graffitimaalareita sekä katutaiteilijoita saamaan tilaustöitä ja työpajaopetuksia eri kaupungeissa. Skenen tila on siis monipuolistunut ja taiteellisessa mielessä kehittynyt sekä tyylien että taitojen osalta. Aktiivisina toimijoina on miehiä ja naisia, ikähaarukassa 20-70, perheellisiä ja sinkkuja. Ajat on muuttuneet paljon kasarilta.

Samalla kuitenkin myös sirpaloituminen on lisääntynyt. Kun aiemmin oli vain "ne jotka maalaa ja ne jotka jahtaa niitä jotka maalaa", niin nyt kategorioita on huomattavasti enemmän jo pelkästään maalareiden keskuudessa, eikä kaikki todellakaan ole kavereita keskenään. Se pikkukaupungin urheilujoukkueen tiimihenki on jo nyt haalea muisto kulmakapakan kaljaringissä "sillon kun minä olin nuori"- tyyliin. Lajin pariin tulee yhä enemmän toimijoita, joka toisaalta avaa ehkä uusia ovia ja tyylien kirjo voi yhä monipuolistua, mutta toisaalta myös ähky on uhka. Otakar Janecky tai Jan Caloun toivat aikoinaan taitoa ja huumaa Jokereihin ja HIFK:hon, nostaen muidenkin pelaajien tasoa, mutta jos joukkue koostuu pelkistä ostopelureista, on peli pian pelattu ja luu kaluttu. Juniorityötä ei sovi unohtaa ja seuran kannattajat odottavat myös omankylänpoikien pääsevän jäälle vaihtopenkin sijaan. 
Tästä esimerkkinä jälleen Pasila. 

Kuvan taiteilija: SHARK /HSH, 1992 Valokuvat: Pete Nieminen
Sharkin  & Rasterin muraalit sekä muut seinämaalaukset Helsingin kaupunki putsasi pois Stop Töhryille kampanjan aikana 1998 alkaen. Vuonna 2013 toteutimme yhdessä tekstiilitaiteilija Sonja Salomäen kanssa Pasilassa Betonin Värinä -projektin Kalliolan setlementin kanssa yhteistyössä, Lasten ja nuorten säätiön Myrsky- rahoituksen avulla. Projekti alkoi tammikuun alussa ja päättyi kesäkuun puolivälissä. Tapasimme viikoittain ja kävimme asukastalolla läpi kuvataiteen eri tekniikoita käytännön esimerkein ja harjoittein. Mukana oli paikallisia nuoria tytöistä poikiin ja kaikkia mahdollisia ihonvärejä mukaan lukien. Projektin aikana kävijämäärä oli kertaa kohti n. 10 hengen paikkeilla, mutta lopulta kun piti päästä maalaamaan, luvan saanti viivästyi byrokratian takia sovitusta aikataulusta ja osa kurssilaisista lähti jo kesälomille sukulaisten luo eri puolille maailmaa. Lopulta maalaamassa oli Ben, Feng, Halef ja Muhis, sekä Sonja ja minä avustamassa.

Evästauko
Perhoskuiskaaja
600 ml kuparia siveltimellä
Trust & support your team members
Kaunis maailma ja maailma kauniimmaksi <3
Pasila posse 2013

Alalla toimivia tahoja on monta, osittain samoista ihmisistä koostuvia ryhmiä, joilla on mukana omassa toiminnassaan "omia taiteilijoitaan" sekä vierailijoita. Ns. vapaana agenttina toimiminen useiden eri tahojen kanssa on mielestäni virkistävää ja antaa enemmän mahdollisuuksia taiteen tekemiseen. Näinhän on ollut musiikin parissa jo pitkään, kun artistit vierailevat toistensa biiseissä etenkin rap-genressä. Itse olen ollut jollain tavalla yhteistyössä jokaisen luetellun organisaation kanssa, joskus maalaten, joskus konsultoiden. Jokainen taho varmasti haluaa lähtökohtaisesti kaunistaa ympäristöä, enkä edelleenkään halua polttaa siltoja mihinkään suuntaan, koska siten harvemmin saa mitään rakentavaa aikaiseksi. 

Yksi asia on ehdottomasti kiistaton. Näki asiat millä tavalla hyvänsä ja kenen kelkasta tahansa, kaikilla on yksi yhteinen tekijä: raha. Kuinka yllättävää? 

Isokokoiset maalausprojektit vaativat ajankäytön ja taiteellisten kykyjen lisäksi rahoitusta, jolla mahdollistetaan tarvikehankinnat, koko projektin taustasäätöön kulunutta työaikaa, sekä taiteilijalle maksettava korvaus tehdystä työstä. Taustatyötä työpöydän ääressä tekevä tuottaja tarvitsee käytetystä ajasta korvauksen yhtälailla kuin varsinaisen fyysisen työn suorittava taiteilija. Suomessa rahoituksen saaminen projekteille ei ole helppoa, mutta ulkomaisen rahoituksen myötä projekteja on saatu täälläkin toteutumaan, kuten HUA kertoo. Tosin ulkomaisen rahoituksen myötä myös itsemääräämisoikeus artistien suhteen vähenee, kun rahoittajan toiveet on huomioitava. Entä kotimaiset, vuosikymmenet seiniä värittäneet virtuoosit? Monella heistä on taitoa ja intoa, jota olisi mahtavaa pystyä hyödyntämään. Miksei hyödynnetä? Koska raha. Hyvin monessa projektissa on ongelmaksi muodostunut genren sisällä suuresti arvostettujen taitureiden mukaan saaminen, koska palkkion maksaminen tehdystä työstä on hankalaa edelleen käynnissä olevien korvausvaatimusten ja toimeentulotukien takia. Omissa projekteissani olen vuosien mittaan pyrkinyt ottamaan mukaan niin paljon kavereita ja tutun tuttuja kuin mahdollista, mutta valitettavan usein se fyrkka on tiimipelaamiselle suurin este. 

Aina kuitenkaan ei ole rahasta kyse. Pohjimmiltaan jokainen meistä haluaa vain päästä maalaamaan. Mielellään mahdollisimman isosti ja näkyvästi. Asiaa seuraamattomien (ja jopa joidenkin alalla toimivienkin mielestä) on edelleen vaikea käsittää, miksi joku suihkii seinään maalia säässä kuin säässä ilmaiseksi omasta tahdostaan 10 tuntia ja seuraavana joku toinen maalaa siihen päälle tai maalattu seinä puretaan?
Koska se on kivaa ja se on lajin luonne. 
Siksi ajoittain tulee tehtyä myös ilmaisduunia. Mikäli maalattava seinä / maalauslokaatio / työn tilaaja / projektin päämäärä on kiinnostava, on ilmaistyö ihan mahdollista. Tästä päättää kuitenkin taiteilija itse. Ilmaistyö ei voi olla ensisijainen lähtökohta, etenkään jos projektin mahdollistava organisaatio saa kuitenkin palkkaa. Tuottajan roolissa olen ilmaistyötäkin joutunut kysymään, 
mutta kuitenkin jotain korvausta pyrin saamaan aikaiseksi.

Omalla kohdallani on monenlaisia kokemuksia eri organisaatioiden parista, mutten mene niihin yksityiskohtaisemmin. Sen olen tähän ikään oppinut että vähemmällä kiukuttelulla pääsee jos tekee mitä huvittaa itsekseen, eikä lähde anelemaan sinne tänne saako olla jossain mukana. Toki jos joku pyytää mukaan, on kiva tehdä kimpassa, mutta se onkin eri juttu. Siksi peräänkuulutan tapahtumajärjestäjille ja organisaatioille alan tekijöihin tutustumista, eikä niin että "Meille voi kuka tahansa lähettää hakemuksen".  20-30 vuotta puskissa lymyilleille omaehtoisille maalarikonkareille se tuntuu nöyryyttävältä anelulta. 
Kuitenkin on myös kiinnostavaa, että samaan aikaan kun Suomeen kärrätään ulkomaisten artistiagentuurien kautta eritasoisia tekijöitä, ulkomailla on kysyntää suomalaiselle osaamiselle. Graffitissa ei perinteisesti ole kansallisuudella eikä sukupuolella väliä ja monet jo ysärillä interreilaamalla verkostoituneet wraitterit pitävät gallerianäyttelyitä sekä maalaavat yhä useissa maissa. Myös työpajatoiminnalle on ulkomailla kysyntää. Itse olin viime viikolla Venäjällä, talvella Norjassa, ennen vuoden loppua odottaa Armenia ja Georgia. Näissä viimeksi mainituissa maksetaan matkat muttei palkkaa, mutta ei tuonne asti tulisi koskaan muuten omalla kustannuksella lähdettyä.

Viime viikolla ajoin vuosien jälkeen muutaman metrin yksipyöräisellä sirkusfillarilla.
Ehkä palaan sen pariin jatkossa enemmän, jos kannuhommissa kiristää 
enemmän kuin hymyilyttää.
Mikä susta on kivaa? 
Tee sitä!


-What if money was no object?-

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Karhu Hyvinkäällä

Eilen huomasin aamukahvia hörppiessäni facebookin feedissä Aamupostin uutisen, 

Oli tarkoitus käyttää koko päivä asiakkaan luonnosten piirtämiseen ja koulun
opinnäytetyöhön. Muutaman tunnin piirsinkin, mutta lopulta kuitenkin oppari sai jäädä
edelleen kesken, kun ajatukset pyöri vain metsässä ja mesikämmenessä.
Pakkasin auton ja kruisailin Hyvinkäälle.


Etsittyäni Talvisillan kaupunginosasta sopivan metsäisen kohdan jonne askarrella, 
viritin kelmun ja aloin hommiin. Maalaus piti olla piilossa ohikulkijoilta, 
mutta silti löydettävissä.


Jonkin aikaa suhisteltuani nalle ilmestyi puiden siimekseen. Puin sille 
punaisen paidan Nalle Puhin hengessä ja laitoin nimikkotöppöset jalkaan.
Janojuomaakin oli mukana, yhden purkin verran. Jos oikea nalle
olisi tullut paikalle, olisin tarjonnut huikat. 


Varmasti metsässä liikkuu niitäkin jotka haavailevat sen karhun kaatavansa. 
Siksi jätin jotain heillekin kelmun edustalle; nurin meni jo.


Sinne jäi karhuherra nauttimaan keväästä.
Tuoreimpien tietojen mukaan se oikea karhu on suunnannut jo Riihimäelle.
Jos kiinnostaa lähteä nallea etsimään, voisin veikata sen suuntaavan joko
Otsolan kaupunginosaan, tai kenties Kontiontielle.
 K Market Otso:n kauppiaalle antaisin vinkin, nyt kannattaisi
laittaa oluet alennukseen :)


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Katukulttuuria Stokkan kulmilla


Tällä viikolla oli aika mielenkiintoinen peinttauskeikka.
Maalattavan kohteen lokaatio sekä työvälineet oli hyvinkin erikoiset ja 
kun miettii kaupunkirakenteen & kulttuurihistorian kannalta, kokonaisuudessa
voi nähdä mukavasti positiivisuutta ja tietynlaista jatkumoa.

Helsingin keskustaan oli tulossa jotain mielenkiintoista, Elisa Oyj:n järjestämä
 WORD–hanke. Projektin tarkoituksena on kampanjainfon mukaan saada 
"nuoret miehet takaisin sanojen pariin". Hankkeen saitilla kerrotaan tarkemmin:
"WORD-hankkeen tavoitteena on etsiä uusia, kiinnostavia sisältöjä sekä
 tapoja lukea." Tätä tarkoitusta palveleva Design camp järjestettiin Elisa Kulmassa,
Keskuskadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä sijaitsevassa liiketilassa. 
Keulakuvana kampanjalle toimi räppäri Mikael Gabriel , joka oli 
tulossa nuoria tapahtumaan sparraamaan.

Järjestävä taho halusi myös oheisohjelmaa teemapäivään ja siinä vaiheessa 
oli tarkoituksenmukaista käyttää kirjaimia vähän värikkäämmin. Tilaisuuteen 
toivottiin graffitia teemaan sopien ja otin keikan vastaan. Neuvottelut toteutuspaikasta 
ja välineistä päätyi ratkaisuun, jossa maalaisin liiketilan ikkunaan, ulkopuolelta 
ja kalkkispraylla eli kansanomaisemmin liitutaulumaalilla, jotta maalaus olisi 
myös helposti poistettavissa.

Niinpä tapahtumapäivänä 23.3. Elisa Kulman instatilille on taltioitunut kuva, 
jossa spreijaan ikkunaan keskellä kirkasta päivää:


Aloitin oman osuuteni tapahtumasta luonnostelemalla valkoisella ääriviivat 
ikkunaan, ennalta tekemäni luonnoksen mukaisesti. 


Ikkunaa maalatessa palasin mielessäni omiin teinivuosiini, jolloin poikkesin
Riihimäeltä Helsinkiin imemään kulttuurivaikutteita maalatuista tunneleista ja
ostamaan räppilevyjä sekä muuta hip hop- gearia.

Eräällä niistä reissuista vaikutuin hyvin vahvasti tuossa tien toisella puolen, 
Stockmannin One Way -farkkumyymälän seinään toteutetusta tilausgraffitista. 
Duunin olivat taiteilleet Tomi Lauren ja Sami Mäkelä. Onneksi oli kamera mukana ja
 sain edes jonkunlaisen (mutta heikosti kohdistetun) todistusaineiston kundien 
mestarillisesta taidonnäytteestä. Turha kai edes sanoa, että allaoleva maalaus on 
yksi suurimmista vaikuttimistani seinään piirtelyn saralla. 


Teoksen toteuttajista Sami Mäkelä on nykyisin ammattitaiteilija, 
joka asuu Yhdysvalloissa perheineen ja on tehnyt hyvin monipuolista uraa.
(Tässä yhteydessä muuten voisi varmaan ehdottaa Stockalle, että juhlistakaapas 
vaikka SUOMI100-vuotta kaivamalla duuni lateksikerrosten alta esiin?)

Palataan takaisin ElisaKulmaan.
Välillä piti ulkoistetun maalarinkin käydä sisällä miestenhuoneessa ja
 hörppäämässä kuppi kuumaa värityksen lomassa. Sisältäpäin katsoessa 
katumaisema hiljalleen peittyi kalkkisprayn voimin.


Pihalla puolestaan ohikulkijat kummastelivat, mitä tapahtuu.
"Kato toi maalaa tota seinää" kommentteja tuli muutama, joitain vähän pidempiäkin 
juttutuokioita rupateltiin monenlaisten kulkijoiden kanssa ja joku naisääni 
sanoi selän takana: "Toi näytti takaapaäin ihan pikkupojalta". Luvan kyselijöitä oli tällä 
kertaa harvinaisen vähän, alle kourallinen. Facebookista löytyi yllättäen
kuvakin random kulkijan nappaamana:

foto: Jukka Helin
Pääasiahan oli kuitenkin ikkunan takana, eli se nuorten miesten joukko,
joille koko projekti oli suunnattu. Välillä muutama poika kävi pihalla tupakalla 
seuraamassa maalailuani, joten kiva että kiinnosti. Sanojahan me maalaritkin 
maalataan, eli samassa juonessa kyllä. Järjestäjän postaama yhteiskuva kertoo 
hankkeen osallistujista. Sivukorvalla kuulemani perusteella poikien työpajassa oli 
suunnitteilla ainakin mobiiliapplikaatioita sekä tietysti puhemusiikkia.
Varmasti myös jotain ihan muuta.


Illan päätteeksi pojat lähtivät omille teilleen ja myös itse sain oman
 duunini pakettiin. Toteutus oli normaaliakin hitaammin toteutettu, 
ainakin työvälineiden haastavuudesta johtuen. Liitutaulukannujen väriskaala on 
minimi, eri sävyjä ei ole saatavilla ja etenkin skarpin työjäljen aikaansaamiseksi 
on maalattava samaa kohtaa moneen kertaan. Ja kun värikerroksia kertyy 
tarpeeksi, maali alkaa kuoriutua pois ikkunalasin pinnasta.

Tilaaja kävi myös kysymässä, kauanko maalaus ikkunassa pysyy, kun se olisi niin 
mukava siinä. Kerroin värien lähtevän runsaalla vedellä, eli jos  reippaasti sataisi
maalaus valuisi viemäriin. 


Loppuun jälleen tietysti räppiä. Ja mistäkö?
No tietysti Carrolsin kulmalta, eli siitä spotista johon ikkunan hahmo tähystää, 
kadun toiselta reunalta.  Paikka tunnetaan eräänä merkittävänä kohteena Suomiräpin 
historiassa, siinä on ollut takavuosina useinkin muutama mies ghettoblaasterin
edessä räbäyttämässä mitä sylki suuhun tuo. 

Ehkä MG:n sanatyöpajan jälkeen jotkut nuorista voisi myös kesän mittaan koettaa 
ottaa kadun haltuun Asfalttisoturin & Särren jalanjäljissä ex-Carrolsin kulmalla?



ps. lisätään vielä kuva ensimmäiset räntäsateet läpäisseestä ikkunapiissistä,
24 tunnin ikäisenä duuni oli jo muutamasta kohdasta rispaantunut mutta 
ehkä se alkuviikkoon jaksaa sinnitellä. 



tiistai 14. helmikuuta 2017

Bunkkerin veneretki a.k.a. hukutettu moraali

Viime aikoina kotimaan uutistarjontaa on joutunut seuraamaan 
hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Fiilis vaihtelee huvittuneisuudesta myötähäpeään,
kun ei tiedä keneen voi enää luottaa, eikä edes tiedä kuka on hyvä ja kuka paha.

Kun aiemmin palkittu poliisipäällikkö päätyi tutkinnan kohteeksi ja 
värjötteleville köyhille. Kenen puolella tässä tulisi olla?
Vaikkakin lopulta huumausainekaupassa pelataan penneillä siihen nähden, 
millaisia summia esimerkiksi Suomen hallituksen ministerit 
liikuttelevat mustekynän voimalla edustamilleen firmoille ja lähipiirinsä eduksi.


Tämänkaltainen toiminta on sen verran hämäräperäistä ja surkuhupaisaa,
että päätimme reagoida muutaman kollegan kanssa tilanteeseen taiteen keinoin.
Löydettyämme salaisessa lokaatiossa sijaitsevan, betonista valetun ja veden 
valtaaman hämärän bunkkerin, jonne aloimme suunnittelemaan 
kokonaisvaltaista seinämaalausta Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.


Bunkkerin lattian peittämä vesi muistuttaa myös veden äärellä tapahtuvista
rikoksista. Vuosikausia ihmisiä hukuttanut ja venettään kaatanut väkisinmakaaja 
joutui vihdoin oikeuteen vastaamaan teoistaan. Karvalakin alta oikeudessa esiintynyt
sarjahukuttaja kuitenkin laskettiin vapaalle, tuomiota odottamaan. Kun tuli aika lähteä 
lusimaan, oli mies kadonnut. Lopulta poliisi kuitenkin löysi miehen ja toimitti tyrmään.

Samaan aikaan kansan vaaleilla valitsema europarlamentaarikko ja
kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan jäsen
Kieltäisi siis hädänalaisten ihmishenkien pelastamisen. 
Jos hanke menee läpi, sen seurauksena Välimereen hukkuisi yhä 
enemmän ihmisiä entisen siviilipalvelusmiehen kynäilemän aloitteen ansiosta.

Siksi minäkin kaivoin kynäni ja tein suunnitelman.


Kaksinaamainen ja häpeämätön oman edun tavoittelu tuntuu vallitsevan laajalti
 niiden keskuudessa, jotka ovat päässeet päättävään asemaan ja toimimaan
luotettavina henkilöinä meidän kaikkien parhaaksi. 


Idea duunista tuli tammikuun puolivälissä, kun Sarjahukuttaja oli kadonnut.
Päätimme tuoda hänet takaisin, uusien soutelukaverien kanssa.
Toteutukseen projekti pääsi vasta 6.2. koska projekti kiinnosti myös muutamia 
muita huolestuneita kansalaisia, jotka halusivat olla tuomassa valoa pimeyteen.


Olimme varustautuneet toimenpiteeseen olosuhteiden vaatimalla tavalla. 
Myrskylyhty kädessä ja kahluusaappaat jalassa sukelsimme
pimeyden ytimeen maalipurkit mukanamme.


Matkalle maan alle lähti neljä henkilöä, joista 3 maalasi seinää ja 1 videoi
performanssia. Operaatio aloitettiin keskellä kirkasta päivää, mutta maanalaisesta 
kohteesta johtuen valoa oli yhtä niukalti, kuin moraalia ministereillä.


 Hiljalleen väki veden äärellä lisääntyi. Jonkin ajan kuluttua henkilömäärä 
oli tuplaantunut ja ilma bunkkerissa alkoi olla enemmän kuin kitkerää.


Ulkoilmaan johti vain pieni luukku, josta spraymaalin tuoksua virtasi pihalle.


Työskentely jatkui muutamia tunteja myöhäiseen iltaan.
Valmiiden maalausten kuvaaminen päätettiin suorittaa vasta seuraavana päivänä,
jotta suurin maalipöly olisi laskeutunut ilmasta ja hengitys onnistuisi ilman suojamaskia.


Saapuessani kuvausreissulle olin varustautunut vähän tehokkaammalla 
valonlähteellä, jotta lopputuloksesta saisi paremmin selvää.

Ryömiessäni sisään bunkkeriin mietin mielessäni, miltä mahtaisi tuntua 
sellaisesta henkilöstä, joka sattumalta löytäisi maanalaisen maalauksemme?


Ensimmäiseksi huomion kiinnittää keltaiset kylpyankat.
Ne selkeästi ovat seuraamassa jotakin tapahtumaa, koska
toinen kurkkii ärtyneenä facepalmin takaa ja toinen popsii popcorneja.


Ankkojen katseiden suunnassa on selkeästi jotain tapahtumassa.
Karvalakkiin sonnustautunut mieshenkilö näyttää hallitsevan tilannetta, jossa kaksi 
yritysjohtaja-ministeriä on lähtenyt "Suomi2017"- nimisellä veneellä ulapalle.


Joku päällikköhenkilö on jo joutunut veden varaan, ankkurikettingin upottamana.
Oliko hänkin ollut veneilemässä, mutta viskattu yli laidan?


Aivan veden varaan joutuneen vierellä joku kannattelee englanniksi 
kirjoitettua kylttiä, jolla haluaa ilmeisesti viestiä maailmalle,
että se on sellainen homma, ettei täällä sääliä tunneta, eikä armoa anneta.


Varsin levotonta tunnelmaa korostivat vielä seinille maalatut graffitikirjaimet,
jotka toivat ympärilleen korostavasti turvattomuuden 
tuntua muutenkin kyseenalaiseen ja ahdistavaan ilmapiiriin. 


Tässä vaiheessa se joku satunnainen matkailija saattaisi pohtia, 
miksi tällainen maalaus on maan alle tehty?

Siksi vastaus on myös saatavilla tekijöiden toimesta. Itseni lisäksi mukana 
maalaamassa olivat Ansver ja BOING. Antaa heidän kertoa motiiveistaan:

An$ver: 

"Hei nimeni on An$ver. Olen kivenkova kaupallinen taiteilija ja opportunisti, siitä minä nautin. Ei tuo polittiikka niin kauheasti kiinnostele. Galleristini sanoi että tällä teoksella pääsee lehtiin ja teosteni myynnit vauhdittuu vielä edellisten kuukautisten huippu myyntilukemista. Kaikenpäätteeksi uskon vaikutuksen teosten hintakehitykseen myös olevan erittäin positiivinen." 


 Boing:

"Sipilän freudilaista lipsahdusta mukaillen, 
nyt on veneestä tulppa irti ja itse lisäisin vielä
että meillä on sarjahukuttaja kipparina. Ja toinen europarlamentissa.

Hallituksen retoriikassa kolmikanta ja konsensus esitetään negatiivisina asioina. Eli yhdessä päättäminen ja sen varmistaminen että kaikki hyötyvät yhdessä saavutetusta voitosta on paska homma. Kenen kannalta? Vaikea nähdä sellainen maailma parempana paikkana, jossa yhdessä päättäminen olisi vähäisempää. Suuryritysten lähiaikoina saamat helpotukset on rakennettu niin etteivät ne työllistä vaan valuvat yritysten läpi osinkoina omistajille. Ja joka euro on pois valtion kassasta, jolla olisi voitu rakentaa yhteistä tulevaisuutta. KiKy ja yhteisöveron alennus ovat vain tulonsiirtoja yhteiskunnalta omistajille, jälkimmäinen nyt jo todistetusti. Ei ole loogista että palkkojen laskemisen kautta tapahtuva kulutuskyvyn lasku ja sitä seuraava paikallisten yritysten näivettyminen hyödyttäisi valtion taloutta, eikä sen näyttäisi olevan tarkoituskaan, sillä työntekijöiden palkat ovat vain häviävän pieni osa viennin kilpailukyvystä, jonka varjolla koko roska meille syötetään. 
Starve the beast, ihmisistä viis. Heikentämällä veropohjaa tahallisesti luodaan jatkuva leikkaustarve ja se kohdistetaan jatkossakin lapsiin, sairaisiin ja vanhuksiin. Mitäpä ne juuri tällä kvartaalilla tuottaisivat? Se on sitä yritysmaailmasta tuotua johtamisajattelua. Vimma ensin yhtiöittää ja sitten yksityistää kansallisomaisuus on vain keino siirtää se pois demokraattisen päätöksenteon alta yksityisiin käsiin, joiden agenda ei ole tuottaa kaikille saatavilla olevia palveluita vaan voittoa omistajilleen. Kuten yksityisen toimijan tietenkin markkinataloudessa pitääkin. Yksityisten omistajien taskujen paisuttaminen ei kuitenkaan ole se syy miksi minä motivoituidun maksamaan veroja. Varsinkin kun nämä sijoittaja-omistajat ovat usein ulkomaisia ja maksavat minimaaliset veronsa veroparatiiseihin. Vaikea kuvitella epäisänmaallisempaa toimintaa, kuin kansallisomaisuuden myyminen näille. Ks. Caruna. Samalla puretaan turvaverkot eikä siinä ole kyse säästämisestä vaan halutaan että palkansaajat, sisältäen keskiluokan ja PK-yrittäjät, voivat huonommin hallita omaa kohtaloaan ja joutuvat tukevammin omistavan luokan kontrolliin. Kärjistäen meistä halutaan tehdä herran pelossa raatavia orjia. Joko teet työtä millä tahansa ehdoilla tai sillanalus kutsuu. Suomea viedään tarkoituksella kohti kehitysmaille tyypillistä demografiaa, jossa pienellä porukalla on ihan kaikki omaisuus ja suurimmalla osalla kansasta ei juuri mitään. Jäljelle jäävistä murusista sitten laitetaan kansa tappelemaan keskenään toisiaan syyllistäen. Kasvava työttömien joukko, maahanmuuttajat ja matalapalkkaiset usutetaan osoittelemaan toisiaan kun toimeentulo karkaa omistavan luokan pohjattomiin pankkiholveihin. Olisi kiva nähdä keskiluokankin heräävän todellisuuteen ennen kuin on liian myöhäistä. Demokratian vaikuttavuutta nakerretaan koko ajan. Oikeita vaihtoehtoja ON. Kuunnelkaa vaikka joskus ajatuksella Li Anderssonia ja muistakaa pyyhkiä se petteriorpomainen "tyttö hiljaa" -katse ylimielisiltä naamoiltanne. Se katse on aikakautemme syvimmän typeryyden vaarallinen symboli. Surullisinta on kuitenkin valtapuolueiden sanojen ja tekojen välinen ristiriita. Voin arvostaa aina erilaisia näkemyksia ja sitäkin että joku rehellisesti kannattaa Suomen viemistä tähän suuntaan. Nykyisten hallituspuolueiden tapa kerätä äänet sanomalla yhtä ja tekemällä täysin päinvastaista on sen sijaan halveksuttavaa, sitä tekevät ihmiset ovat halveksuttavia, ja osoitus siitä ettei nykyinen hallintomallimme itse asiassa edes ole demokraattinen kun valtaan pääsee riittävän epärehellisiä ihmisiä. Vaihtoehtoja olisi tässäkin. Ruotsissa sitovat hallitusohjelma-ehdotukset julkaistaan ennen vaaleja. Suomessa nähdään siinä vaiheessa pelkkää mielistelyä ja valheita."



Siinä sitä riittää pohtimista.
Onko tunnelin päässä valoa, vai kuinka kehitys kehittyy pian 100-vuotiaassa
kotimaassamme ja ympäröivässä maailmassa?

Lopuksi pääset mukaan maan alle mukaan videon kautta.
Hyvää Ystävänpäivää 2017.


maanantai 30. tammikuuta 2017

Väinämöistä sämplättynä

Kulttuurissa on kautta aikain tehty versioita toisten taiteilijoiden teoksista.
Käännösiskelmät on merkittävä osa kotimaista musiikkihistoriaa ja hip hop-
kulttuurissa sämpläys (eli musiikkikappaleen jonkin osan kierrätys osana
uutta teosta) on myös aiemmin ollut hyvin yleistä, kunnes käytäntö mutkistui
tekijänoikeusoikeudenkäyntien myötä. Nykyisinkin sämpläystä tapahtuu, mutta
usein neuvottelun kautta. Muusikkojen liitto ohjeistaa nettisivuillaan
 sämpläyksen reunaehtoja. Toinen termi aiheeseen liittyen on plagiointi ,
eli olemassaolevan teoksen käyttäminen luvatta ja esim. omana tuotantonaan.

Kuvataiteen puolella tapahtuu myös sekä sämpläystä että plagiointia.
 Juuri hiljattain ilmestyi kirja taideväärennöksistä Suomessa, 
jossa taidekauppias kertoo suuren väärennösvyyhdin taustat ja seuraukset.
Hyvin kiinnostava kokonaisuus nykypäivänä, ikivanhassa rikollisuuden lajissa.
Kuvataiteessa sämpläys näkyy vaikkapa tunnettujen sarjakuvahahmojen
versiointeina osana uutta teosta. 

Parhaillaan Helsingissä puretaan Kannelmäen vanhaa ostoskeskusta ja 
kuten arvaatte, kävin kylässä työmaalla. Seinille on jo kerääntynyt monenlaista 
suihkemaalausta muilta tekijöiltä ja päätin sämplätä sekaan vähän kulttuurihistoriaa
sekä silmäniskun paikallisille. Löysin rakennuksesta autotallin jossa oli
kivan monitasoinen ja vaihteleva rakenne, josta tuli esiintymislava mieleen.


Tein version Akseli Gallen-Kallelan klassikkoteoksesta "Sammon puolustus",
jonka taiteilija maalasi vuonna 1896. Tiivistin teoksen päähenkilöihin, jotka laitoin
taistelemaan purettavasta rakennuksesta. Väinämöinen tahtoisi maalata seiniä, mutta
purkufirmaa edustava Louhi moukaroi niitä palasiksi. Toki olisi ollut hauska versioida 
koko maalaus suuremmalla väkimäärällä, mutta yössä on rajallinen määrä tunteja ja 
taskulampun valossa yksityiskohtien säätäminen olisi ollut varsin hidasta. 
Ehkä joskus palaan aiheeseen.

Wikipediasta aukesi myös alkuperäisen teoksen tausta:
"Tarinan mukaan Sammon puolustus oli tilausteos. Sen valmistuttua maalaus sijoitettiin rikkaan talon ruokasaliin, mutta palautettiin kuitenkin melko pian takaisin taiteilijalle. Syyksi kerrottiin, että talon emännän mielestä maalaus oli liian provosoiva, väkivaltainen ja värikäs katsottavaksi."

Kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Sammon_puolustus.jpg
Omaa duuniani ei tarvitse palauttaa, vaikka se toki vähän provosoikin. 
Murusiksi se menee kuitenkin varmaan viikon-kahden sisällä.

Mallikuvaa netistä kaivaessani, tuli vastaan myös muita teoksen versiointeja.
Sinänsä hauska sattuma, että muutama oma esikuvani on myös sämplännyt
Sammon pelastusta enemmän tai vähemmän uskollisesti alkuperäiselle.

Kuva: f4acf1e8313dc3cbe553fdc83f11e1be.jpg
Mauri Kunnaksen versio Koirien Kalevala ilmestyi 1992 ja kirjassa 
hauveleiden aluksessa vilskettä ja vilinää riittää yksityiskohdissa valtavasti. 

Aku Ankka-piirtäjänero Don Rosa puolestaan versioi tyylikkäästi Kalevalaa 1998 ja 
tarinan mukaan inspiraation lähteinä Rosalla oli Gallen-Kallelan teosten lisäksi
myös yllä oleva Koirien Kalevala. Rosa taiteili kirjansa kanteen 
alkuperäiselle uskollisemman version pienemmällä variaatiolla.

https://kauppa.akuankka.fi/is-bin/intershop.static/WFS/SMF-AkuAnkanKauppa-Site/SMF/fi_FI/large/products/000000000001093747_1.jpg
Syvemmältä kirjan sisällä varsinaisessa tarinassa versiointi 
lähtee lapasesta ja kuva saa lisää mausteita ja mielikuvitusta, ottaen kunnolla 
etäisyyttä alkuperäisteokseen.
Kuva: http://geekgirls.fi/wp/wp-content/uploads/2015/03/Sammon-puolustus.jpg
Ensimmäisiä oman fanituksen kohteitani oli ala-asteella Elvis, joka yllättäen 
on myös näemmä taistellut Louhea vastaan. Tämän teoksen on toteuttanut
Markku Laakso vuonna 1999.

Kuva: https://www.flickr.com/photos/jodavid/7632162448
Useampiakin versioita hienosta maalauksesta löytyy googlaamalla.
 Jos Kannelmäen seinäpiirrokset kiinnostaa, käy kurkkimassa aidan raosta
 kuinka purku etenee. Joka päivä seinää kaatuu.

Loppuun vähän rankempaa Kalevala-henkistä tulkintaa, kun 
Amorphis kertoo mustasta talvipäivästä, vähän kuten nytkin loskaisen
 asfaltin keskellä. Livevideo sopii hyvin teemaan myös lavalla olevan taustakankaan 
kuvioinnin suhteen, siipiniekka sielläkin liihottaa. 



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Punatulkun kanssa piiputtelemassa

Hyvää kuluvaa vuotta 2017!

Vaikka blogaamisen tahti onkin vähentynyt vähän tärkeämpien 
prioriteettien takia, kyllä näitä yhä tulee ajoittain kirjoitettua. Vaikka jos oikein
ajan hermolla olisi niin blogaamisen sijasta tulisi vlogata ja snäpätä ja vähän päälle.
Itse diggailen enemmän tarinankerronnasta ja valokuvista. Jää tilaa mielikuvitukselle
ja aukot tarinassa voi täyttää jokainen haluamallaan tavalla. 

Loppiaisen aikoihin olin menossa tsekkaamaan erästä purkutaloa jälleen
kerran, jota olin kurkkinut jo aiemmin pääsemättä sisään. Tällä kertaa joku 
oli kuitenkin avannut ovet ja pystyin kävelemään sisään. Talon seinät ja ikkunat ovat jo 
osittain pirstaleina, joten sisälle oli myös satanut lunta. 
Se helpottikin mukavasti kulkuani, lähdin katsomaan minne jalanjäljet vie.


Ensin löytyi maanpinnan alapuolelta hämyinen pesäkolo, joka oli nähtävästi sini-oransseihin haalareihin sekä keltaisiin liiveihin ja kypäriin sonnustautuneiden arjen ahertajien tukikohta.


Kuten kaikki ornitologit ja pesäbongarit, tarkastelin ympäristöä saadakseni
varmuutta pesän aktiivisuudesta ja käyttöasteesta. Mehupurkkien ja banaaninkuorien 
lisäksi tämä laji näytti viihtyneen pesässä jo useamman sukupolven ajan, koska 
vanhimmat jätökset oli selkeästi vuosien takaa. Löydön perusteella pystyi myös 
päättelemään ahertajien vaeltaneen Helsinkiin alun perin Lahden seudulta, 
talvehtiakseen etelässä.


Jatkoin matkaa läpi kerrosten kohti korkeuksia ja päästyäni huipulle, löytyikin yksi
siipiveikko tupakoimassa lakritsapiippuaan kattoterassilla.
Ajan hengen mukaisesti talipallon kimpussa ahkerasti vieraillut punatulkku oli 
jättänyt nilkat paljaiksi muotitietoisena, mutta kuitenkin koetti huolehtia lämpimänä
pysymisestään pörröisillä korvalapuilla.


Punatulkku selvästi tarkkaili ympäristöään, kuin jotakuta odottaen.
Vai oliko se vain varuillaan, pelätessään jäävänsä kiinni tunteita kuohuttavasta
 lakritsipiipun polttamisesta, näinä terveyden ja hyvinvoinnin aikoina? 


Otin varmuuden vuoksi etäisyyttä veijariin, 
ettei se ainakaan minua säikähtäisi ja annoin siipiveikon tuprutella rauhassa. 


Pian paikalle lehahti pulu tarkkailemaan tv-antennin päälle, mitä katolla tapahtuu. 


 Selkeästi tämä häiskä oli lähetetty paikalle houkutuslinnuksi,
mutta kenen toimesta?
Varmaankin tarkoituksenaan saada minun huomioni kiinnitettyä, jotta toiset 
linnut pääsisivät yllättämään selän takaa ja joutuisin kiipeliin.
Oli aika ottaa ritolat ja poistua ennenkuin Punatulkkujen verilöyly alkaisi.


Kun pääsin kauemmaksi pesimäalueelta, selvisi että ehkä olin ollut turhan hätäinen. 
Katolla oli edelleen piipputipu blaadaamassa, eikä pulusta ollut enää
tietoakaan. Olin arvioinut uhan väärin ja katsonut liikaa elokuvia.

Joskus lintujen hyökkäys kuitenkin voi tapahtua, kuten loppuvideossa,
jossa bad-ass lokilta palaa käämi ja turistin Go-Pro -kamera saa kyytiä.